Camilla Grebe / Veteen piirretty viiva

Camilla Greben teos Veteen piirretty viiva tarttui myös viimeksi matkaani kirjastosta sen kummempia ajattelematta. Paljastui, että kyseessä on yksi Ruotsin suosituimmista jännityskirjailijoista, jota kehutaan kansitekstissä jopa pohjoismaiden tämän hetken parhaaksi rikoskirjailijaksi. Eikä arvio ole ollenkaan huono, teos oli äärimmäisen hyvä!



Veteen piirretty viiva -teos alkaa siitä, kun ruotsissa asuvan nelihenkisen uusioperheen teini-ikäinen tytär Yasmin katoaa. Läheiseltä kalliolta löytyy kuitenkin hänen vertaan sekä jäähyväiskirje. Poliisit eivät kuitenkaan usko täysin, että Yasmin olisi riistänyt itseltään hengen vaan alkaa tutkii tapausta. Melko nopeasti kaikki johtolangat vievät perheen isään, Samiriin, joka on muslimitaustainen. Hän on myös Yasminin oikea isä. Lisäksi perheeseen kuuluu äiti Maria sekä hänen poikansa, lievästi autistinen, Vincent. 

Tapahtumia kerrotaan aluksi Marian näkökulmasta, mutta myöhemmin muutkin päähenkilöt pääsevät ääneen. Oikeastaan juonesta en halua paljastaa enempää, mutta voin kertoa, ettei mikään ollut sitä miltä näyttää. Tapahtumat ovat melko traagiset ja ulottuvat vuosikymmeniä eteenpäin. Tämä jos mikä on teos mikä kannattaa lukea! 

Oikeastaan teos on yksi parhaista rikosromaaneista, jonka olen lukenut. Salaisuuksia paljastuu yhdeltä jos toiseltakin, enkä olisi ikinä arvannut syyllistä. Alkuun hämmennyin, kun tapaus tuntui ratkeavan nopeasti, mutta oikeaan salaisuuksien vyyhtiin päästiin vasta sen jälkeen käsiksi.

Teos:

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva (Alla ljuger). Gummerus, 2021. Suomentanut: Sari Kumpulainen.

Kommentit

  1. Voisi olla hyvä lisä omaan lukulistaankin, vaikka en niin rikosromaanien ystävä olekkaan. Tekee kuitenkin hyvää lukea monipuolisesti 😃

    VastaaPoista
  2. Kiitoksi tästä! Nappaan hyllyyni ja luen/kuuntelen viimeistään joululomalla. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut: