Kirja-arvostelu: Jessie Burton / Tunnustus

Jessie Burton on itselleni täysin uusi kirjailija ja Tunnustus on hänen kolmas romaaninsa. Mielenkiintoinen kirjailijalöytö ja voisin hänen toiseenkin teokseen tarttua, vaikka ei tämä romaani vetänyt vertoja kuitenkaan esimerkiksi Kate Mortonille tai Liane Moriartylle, vaikka ihan hyvä olikin.  

Teoksen päähenkilönä on 35-vuotias Rose, jonka äiti Elise on kadonnut Rosen ollessa pieni. Hänen isänsä ei ole suostunut paljoa Rosen äidistä kertomaan, mutta kertoo nyt, että Elisen pitäisi kysyä asiaa Connielta - kuuluisalta, nyt jo iäkkäältä, kirjailijalta. 

Tapahtumia valotetaan myös toisessa aikakaudessa - 1980-luvulla nuori Elise tapaa Constancen, valloittavan persoonan ja lupaavan kirjailijan, johon hän rakastuu. Connie ja Elise lähtevät yhdessä Hollywoodiin, sillä Connien kirjasta ollaan tekemässä elokuvaa. Hollywoodissa elämä ei olekaan niin hohdokasta kuin olisi ajatellut ja Elise ajautuu ristiriitoihin Connien kanssa. Mutta mitä Eliselle lopulta oikein tapahtui?

Kun Rose saa isältään vinkin Conniesta, hän pestautuu kirjailijan kotiapulaiseksi salanimellä. Samalla hän tutustuu Conniehen ja löytää vihjeitä myös äidistään. Rose ystävystyy iäkkään kirjailijan kanssa, mutta mitä tapahtuu kun hänen oikea henkilöllisyytensä paljastuu? Ja ennen kaikkea, selviääkö Elisen kohtalo koskaan? 

Teoksen johtoajatus on mielestäni koukuttava, mutten ollut täysin tyytyväinen loppuratkaisuun. Olisin kaivannut lisää draamaa ja dekkarityylistä juonta, mutta teos menikin enemmän itsensä etsimisen ja ystävyys-/seurustelusuhteiden ruotimiseen. Suuri tunnustus jäi mielestäni puuttumaan ja petti odotukseni kirjan suhteen. Teos on kuitenkin koukuttava ja hyvää kerrontaa. Henkilöhahmot voi hyvin kuvitella mielessään ja teos kulkee hyvin eteenpäin, minkä vuoksi suosittelen sitä luettavaksi. 


Teos:

Jessie Burton: Tunnustus. Otava, 2020. Suomentanut: Antero Tiittula.


Lue myös:



Kommentit

Katsotuimmat:

Katso myös: