Kirja-arvostelu: Ann Cleeves / Musta kuin yö

Olen pitänyt kovasti Ann Cleevesin Vera Stanhope- ja Shetlanti -dekkarisarjoista televisiohjelmina, mutten olen niitä kirjoina lukenut. Nyt luin hänen aikaisemmin keväällä 2022 ilmestyneen uuden dekkarisarjan avausosan Lokin huuto ja innostuin sarjan seuraavia osia odotellessa vihdoin tarttumaan näihin aikaisempiinkin teoksiin. 

Kuuntelin ensimmäisenä Suplasta Shetlanti-sarjan ensimmäisen osan Musta kuin yö. Sarja sijoittuu pienelle Shetlannin saarelle, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kun nuori teini-ikäinen tyttö Catherine löytyy kuristettuna lumihangesta, saarella aletaan pitää omia lapsia visusti silmällä. Syylliseksi leimataan nopeasti erakkona viihtyvä Magnus, jota pidetään syyllisenä myös kahdeksan vuotta aikaisemmin kadonneen Catrionan tapaukseen. Catrionaa ei ole koskaan löydetty, mutta saarelaisilla on omat epäilyksensä asiasta. 

Shetlanti-sarjan päähenkilönä toimii Jimmy Perez, joka saapuu selvittämään murhaa. Jonkin verran teoksessa sivutaan myös Jimmyn taustoja. Nämä eivät itsestäni olleet varsin mielenkiintoisia vaan olisin mieluummin keskittynyt itse murhatapauksen selvittämiseen. 

Teos keräsi itseltäni runsaasti sekä plussia että miinuksia. Murhan selvittäminen on kyllä erittäin taitavasti rakennettu ja erityisesti Catherinesta paljastui kerros kerrokselta yllättäviä piirteitä. Myös loppuratkaisu oli yllättävä, mikä on aina plussaa. Se lisää uskoani Ann Cleevesin teoksiin ja aion niitä ehdottomasti jatkossakin lukea. 

Vaikka toisaalta tämä Shetland-sarjan ensimmäinen teos ei ollut mitään erityisen huikea. Kerronta oli välillä mielestäni kömpelöä ja epäuskottavaa - lapset katosivat, mutta äidit vain joivat teetä. En oikein päässyt ihan jännittävään tunnelmaan mukaan kaikissa kohdissa. Yksi syy tähän on luultavasti myös äänikirjan kerronta. Äh, en vain voi sietää sitä, että ääntä muunnellaan hirveästi ja epäuskottavasti eri henkilöiden puhuessa. Lainasinkin seuraavat Shetland-sarjan osat kirjastosta odottamaan. 

Uskon ja toivon kuitenkin vahvasti, että tarinan kerronta paranee sarjan edetessä, sillä juoni tässäkin teoksessa oli hyvä. Sarja myös vaikuttaa olevan juuri sellaista cozy crimea, josta itse tykkään.

Ehdottomasti aion siis jatkaa sarjaa eteenpäin. 

Teos: 

Ann Cleeves: Musta kuin yö (Raven black).  Shetlanti-sarja, 1. osa. Äänikirjana Otava 2021. Alkuperäinen suomennos Karisto 2007. Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan lukija: Mikko Toiviainen. Äänikirjan kesto: 14 h 4 min.


Lue myös:

Nita Prose: Huonesiivooja

Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

Kommentit

Katsotuimmat:

Katso myös: