Kirja-arvostelu: Viveca Sten / Pinnan alla

Kuuntelin aikaisemmin keväällä Viveca Stenin teoksen Kaikessa hiljaisuudessa (Sandhamnin murhat, 10.osa), jonka myötä päätin lukea/kuunnella koko Sandhamnin murhat -sarjan alusta. Nyt siis vuorossa sen kolmas osa, Pinnan alla. Aiempiin osiin pääset tutustumaan: Syvissä vesissä ja Sisäpiirissä

Pinnan alla -dekkarissa Sandhamnissa on kadonnut nuori tyttö, Lina Rosèn. Tyttöä on etsitty jo useamman kuukauden ajan, mutta mitään ei ole löytynyt. Etsinnät on jo pantu jäihin ja tytön oletetaan hukkuneen. Kunnes eräänä päivänä Noran pojat löytävät metsässä leikkiessään ihmisen käden, jonka ranteessa on Linan kello. Tutkinnat aloitetaan uudelleen ja tapausta tutkimaan tulee luonnollisesti Noran lapsuudenystävä Thomas. 

Nykyajan lisäksi teoksessa kulkee rinnakkain sadan vuoden takaiset tapahtumat Sandhamnin saaristossa. Siinä seurataan tullivirkailija Gottfriedin ja hänen perheensä tarinaa, joka ei ole kovinkaan onnellinen. Jotenkin nämä sadan vuoden takaiset tapahtumat jäivät mielestäni irrallisiksi, enkä oikein olisi niitä jaksanut kuunnella, vaikka olikin selvää, että jossain vaiheessa selviää, mikä yhteys niillä on tarinaan. 

Tämä teos ei nyt yltänyt lempparikseni, sillä johtolankoja oli hyvin niukasti ja tuo historiaosuus ehkä ennemminkin hämmensi kuin valotti asiaa. Edelleen teoksessa kerrotaan paljon sekä Thomasin että Noran henkilökohtaisesta elämästä - erityisesti jälleen kerran Noran parisuhdeasiat tuntuvat olevan keskeisessä osassa teosta. Tällä teemalla en oikein vieläkään ole lämmennyt, lukisin mieluummin rikokseen liittyvien hahmojen elämistä ja heidän salaisuuksistaan. Tästä siis itse annan miinusta sarjalle. 

Aion kuitenkin edelleen jatkaa sarjaa eteenpäin, äänikirjan sijaan kuitenkin lukemalla. Välillä nimittäin tuntui, että äänikirjassa oli vaikea pysyä kärryillä siitä, kuka on kuka, vaikka äänikirjan lukija olikin erittäin miellyttävä. Seuraava osa, kiitos!

Teos:

Viveca Sten: Pinnan alla (I grunden utan skuld). Sandhamnin murha, osa 3. WSOY, 2014/2017 (äänikirja). Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom. Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan lukija: Antti Jaakola. Äänikirjan kesto: 10 h 2 min. 

Lue myös:

Kommentit

Suositut

Suositut tekstit