Kirja-arvostelu: Liane Moriarty/ Omena ei kauas putoa

Oi, olin niin innoissani kun Liane Moriartylta ilmestyi vihdoin uusi teos! Tätä olen odottanut, sillä hän on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani. Teos oli ehkä kuitenkin pieni pettymys, mutta vain siksi, että odotukseni olivat korkealla. Teosta on paljon kehuttu arvosteluissa, eikä se minustakaan huono ollut, muttei myöskään Moriartyn paras teos. Parempia ovat mielestäni olleet esimerkiksi Nainen joka unohti sekä Viimeinen vuosipäivä

Omena ei kauas putoa -teos kertoo Delaneyn tennisperheestä, jonka äiti Joy ja isä Stan ovat pyörittäneet omaa tennisakatemiaa omien pelivuosien jälkeen. Akatemiassa ovat harjoitelleet myös kaikki neljä lasta Amy, Troy, Logan ja Brooke. Nykyään jo seitsemänkymppiset Joy ja Stan harjoittelevat kovasti eläkkeellä oloa, mikä kiireisten vuosien jälkeen vaikuttaa kovin tylsältä. 

Teos alkaa siitä, kun yhtäkkiä perheen äiti Joy katoaa. Hän on kadotessaan lähettänyt oudon tekstarin lapsilleen, mutta hänen puhelimensa löytyy sängyn alta. Mitä äidille oikein on tapahtunut? Tapauksesta aloitetaan poliisitutkinta.

Tutkinnan lisäksi teoksessa kulkee rinnalla vuoden aikaiset tapahtumat. Vuosi sitten Joyn ja Stanin ovelle ilmestyi tuntematon tyttö Savannah, joka sanoi paenneensa väkivaltaista poikaystäväänsä. Delaneyt ottavat tytön suojiinsa ja Savannahin osoittautuessa erittäin hyväksi ruuanlaittajaksi, nauttivat Joy ja Stan Savannahin heillä asumisesta kovasti. Jo aikuiset lapset, Amy, Logan ja Troy ja Brooke, suhtautuvat uuteen tulokkaaseen epäilevästi ja lähtevät tutkimaan hänen taustojaan. 

Mitä pidempään Joy on kadoksissa, sitä enemmän uskotaan, ettei Joy enää ole elossa - ja johtolangat viittaavat huolestuttavasti perheen isä Seaniin? Vai voiko mysteerityttö Savannah liittyä äidin katoamiseen?

Teoksessa paljastetaan menneisyyttä Moriartyn ihanaan tyyliin pala palalta ja myös koko ajan päästään tutustumaan henkilöhahmoihin syvällisemmin - miten kenestäkin on kasvanut sellainen kuin he nykyisin ovat. Delaneyn perheet perhesuhteet ja salaisuudet alkavat paljastua ja myös totuuksia ladellaan päin toisia. Moriarty osaa taitavasti luoda tässäkin teoksessaan aidonoloisia henkilöhahmoja, jotka voi kuvitella hyvin mielessään. 

Kirja oli melko pitkä, ja välillä teos tuntui hiukan jaarittelulta. Tämä teki mielestäni sen, ettei teos yltänyt parhaiden Moriartyn teosten joukkoon. Lopussa oli kuitenkin vielä monta hyvää yllätystä ja kokonaisuudessaan teos olikin erittäin hyvä. Suosittelen!

Teos:

Liane Moriarty: Omena ei kauas putoa (Apples Never Fall). WSOY, 2022. Suomentanut: Helene Bützow. Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan lukija: Sanna Majuri. Äänikirjan kesto: 17 h 44 min.




Kommentit

Suositut

Suositut tekstit