Kirja-arvostelu: Cathy Kelly / Perhesiteitä
Teoksen päähenkilönä on nelikymppinen Freya, joka on menestynyt tv-kokki. Hänellä on kolme lasta, ihana mies ja uusi talo, jonne he juuri muuttavat teoksen alussa. Näennäistä täydellistä elämää varjostaa kuitenkin se, että Freya on tullut ryöstetyksi ja hän kärsii edelleen peloista.
Freyan läheisillä tuntuu olevan kuitenkin omat ongelmansa, eikä Freya koe, että hän voisi keskustella omista ongelmistaan kenenkään kanssa. Sen sijaan hän on kaikkien muiden tukena ja yrittää hoitaa kaikki asiat - olla täydellinen. Freya on sisältä kuitenkin hyvin epävarma, eikä tilannetta auta se, että hänen miehensä ex-vaimo, heidän esikoisensa biologinen äiti Elisa, on päättänyt palata maahan.
Pakko myöntää, että teos oli hienoinen pettymys, vaikka ajatus siitä, ettei kukaan ole täydellinen, onkin tärkeä. Ajattelin kuitenkin, että Elisa tulee aiheuttamaan perheeseen ja Freyan elämään draamaa, mutta hän jäikin täysin sivuhahmoksi - ja saapui kirjaan vasta puolen välin tienoilla. Tarina on kyllä kokonaisuudessaan ihan perushyvä, muttei juuri nyt kolahtanut itselle. Jotenkin tämä "naiset huolehtivat muista oman hyvinvointinsa kustannuksella" -teema on valitettavasti vain sellainen, joka itseäni enemmänkin ärsyttää.
Kelly on kuitenkin erittäin hyvä kirjailija ja kirjoittaa sujuvaa tarinaa sekä eläviä hahmoja. Siksi suosittelenkin tutustumaan hänen teoksiinsa, jos et sitä ole vielä tehnyt!
Teos:
Cathy Kelly: Perhesiteitä (The Family Gift). Gummerus, 2020. Suomentanut: Terhi Leskinen.
Lue myös:
Cathy Kelly: Kaikki alkoi Pariisista
Kommentit
Lähetä kommentti