Kirja-arvostelu: Meri Valkama / Sinun, Margot

Meri Valkaman esikoisteosta Sinun, Margot on kehuttu paljon, joten pitihän se myös itse ottaa kuunteluun. Valkama palkittiin romaanistaan myös Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnolla vuoden parhaasta suomalaisesta esikoisteoksesta. 

Tarina alkaa siitä, kun Vilja löytää Markus-isänsä jäämistöstä rakkauskirjeitä, joiden allekirjoituksena on "Sinun, Margot". Äiti Rosa ei suostu muistelemaan menneitä, eikä varsinkaan perheen aikaa Saksassa 1980-luvulla. Perhe on asunut Itä-Berliinissä, kun Markus sain työn ulkomaankirjeenvaihtajana vuonna 1983. Vilja jää ihmettelemään kirjeitä ja haluaa selvittää, kuka kirjeiden lähettäjä, Margot, oikein on, sillä myös hänen omat muistikuvansa lapsuudestaan ovat heikkoja. Onko hänen isänsä elänyt kaksoiselämää? 

Vuonna 2011 Vilja palaa Berliiniin tekemään tutkimuksiaan ja hatarat muistikuvat myös omasta lapsuudestaan alkavat palata tuttujen ihmisten ja paikkojen myötä. Samalla tarinassa nostetaan elävästi esiin tuota aikaa, millaista oli elää 1980-luvun DDR:ssä. Valkama kirjoittaa mielestäni asioista hyvin kuvailevasti ja tunnelman voi nähdä mielessään. 



Luin teosta mielenkiinnolla ja samantien kun Vilja päätti lähteä tekemään tutkimuksiaan, jäin koukkuun. Mitähän salaisuuksia pinnan alta paljastuu? Teos on äärimmäisen hyvin rakennettu ja menneisyys ja nykyaika vuorottelevat soljuvasti. Myös äänikirjassa pysyi hyvin juonessa mukana ilman sen suurempia ponnisteluja. 

Pakko myöntää, että dekkareiden ystävänä olisin toivonut hiukan dramaattisempaa loppua, mutta ymmärrän kyllä, että kaunokirjallisuuteen tämä loppu oli täydellinen. Erityisesti pidin henkilöhahmoista ja heidän välisten suhteiden kuvauksesta. Itseäni jäi koskettamaan kaikkein eniten Viljan nihkeä suhde äitiinsä. 

Teos on kokonaisuudessaan hyvin kirjoitettu ja antoisaa luettavaa, suosittelen!

Teos:

Meri Valkama: Sinun, Margot. WSOY, 2021. Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan kertoja: Krista Kosonen. Äänikirjan kesto: 15 h 37 min. 


Lue myös:

Kommentit

Suositut

Suositut tekstit