Kirja-arvostelu: Elizabeth Adler / Monte Carlon jalokivet

 Luin aikaisemmin Elizabeth Adlerin teoksen Talo Amalfissa, josta pidin kovasti. Ajattelinkin lähteä tutustumaan myös hänen muuhun tuotantoonsa. Nyt lukuun valikoitui teos Monte Carlon jalokivet, joka oli mielestäni hyvin erityylinen kirja kuin aiemmin lukemani. 

Teoksen päähenkilönä on Sunny, joka on kyllästynyt miehensä jatkuvaan häiden lykkäämiseen. Sunny jättää miehensä ja pakenee Pariisiin, vaikka onkin joulu. Lentokoneessa matkalla Pariisiin Sunny tapaa miehen, Eddien, joka houkuttelee Sunnyn matkustamaan Pariisin sijaan Monte Carloon. Itsensäkin yllätykseksi Sunny suostuu. 

Monte Carlossa tarina lähtee rakentumaan, kun hiljaisessa aulabaarissa kohtaavat räikeä ja turmeltunut persoona Kitty, slummista rikkauksiin itsensä taistellut Maha sekä juuri jätetyksi tullut lentokoneessa tavattu Eddie. Kaikilla heillä tuntuu olevan omat suunnitelmansa herkän ja haavoittuvat, sydänsurujaan potevan Sunnyn päänmenoksi. 

Sunny kutsuu avukseen ystävänsä Alicen, joka tulee paikalle myös Alicen apua pyytäneen Prudencen kanssa. Monte Carloon saapuu lopulta myös Sunnyn yksityisetsivänä työskentelevä mies, joka lähtee selvittämään myös Monte Carlossa tapahtunutta jalokiviryöstöä ja murhaa. 

Kyllä, alun juoni on melko sekava ja henkilöhahmoja on paljon. Hahmot alkavat kuitenkin kietoutua yhteen taitavasti. Jokaisella tuntuu olevan omat suunnitelmansa ja juonensa toisten päänmenoksi, mutta kenen suunnitelmat toteutuvat? 

Kokonaisuudessaan teoksen jäi kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta teoksessa on paljon sellaista mikä särähtää korvaan ja pahasti. Henkilöhahmot ovat hyvin vahvasti stereotyyppisiä. Kitty on hyvin turmeltunut persoona, joka ei kaihda keinoja tunteakseen edes jotain tyydytystä elämässä. Lisäksi teoksessa nousee esiin hyvin vahva kehohäpeä. Kitty alkaa olla vanha ja hänen keholleen nauretaan, lisäksi Alicen ystävä Prudence kohtaa ystäviensä säälimättömät kommentit hänen "ihrakasastaan".  

Toisaalta kirjassa on hyvä juoni jalokiviryöstön osalta ja lopussa teos tarjoilee jännitystä kerrassaan - kuka on syyllinen ja ovatko kaikki vielä kirjan lopussa elossa? Tämä Adlerin teos ei ollut niin hyvä, kuin aiemmin lukemani, mutta omalla tavallaan erittäin koukuttava. 

Teos:

Elizabeth Adler: Monte Carlon jalokivet (It All Began in Monte Carlo). Gummerus kustannus, 2012. Suomentanut: Satu Leveelahti.


Lue myös:

Lucinda Riley: Vaarallinen kirje

Kate Morton: Kellontekijän tytär

Clare Pooley: Totuushaaste

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita

Kommentit

Suositut