Kirja-arvostelu: Nora Roberts / Valkokankaan varjot

Kirjastosta tarttui matkaan Nora Robertsin hiukan vanhempaa tuotantoa, jota en ole lukenut. Valkokankaan varjot vaikutti mielenkiintoiselta romaanilta, jossa on ripaus jännitystä. Pääpaino teoksessa oli kuitenkin jälleen romantiikassa.

Teoksen päähenkilönä on Cilla, entinen lapsitähti, joka kaipaa kauas Hollywoodista. Hän päättää alkaa kunnostaa isoäitinsä maalaistaloa Virginiassa. Talo on ollut tyhjillään pitkään ja alkanut lahota, joten kunnostettavaa talossa riittää. 

Talolla on surullinen historia, sillä Cillan isoäiti tappoi siellä itsensä vain 39-vuotiaana. Cilla löytää ullakolta kuitenkin kirjeen, mikä saa hänet epäilemään, oliko kuolema sittenkään itsemurha. Talossa alkaa tapahtua myös kummia ja Cillan työtä vandalisoidaan, kuka yrittää häätää hänet pois talosta? 

Apuna Cillalla on naapurin mies Ford, jonka kanssa Cilla lähtee selvittämään kirjeen salaisuutta remontoinnin ohessa. Luonnollisesti luvassa on myös romantiikkaa. Pitkään Cilla on välittämättä vandalismista, mutta tapausten käydessä vakavaksi, on hänen lopulta pakko reagoida. 

Kokonaisuudessaan teos on perushyvä, muttei saanut innostumaan. Loppua lukuunottamatta teos oli melkoisen itsestään selvä. Isoäidin mysteeri sivuutettiin todella pitkään ja teos keskittyi Cillan suhteen kehittymiseen ja remonttiin. Aika kauan vandalismia ehti tapahtua, ennenkuin Cilla siihen reagoi, mikä jäi vähän hämmästyttämään. 

Parhaiten teosta kuvaisi mielestäni termi "ihan hyvä", kyllä se lukea kannattaa, muttei yllä suosikkeihini.


Teos: 

Nora Roberts: Valkokankaan varjot (Tribute).  Gummerus, 2012. Suomentanut: Satu Leveelahti.


Lue myös:

Kate Morton: Talo järven rannalla

Elizabeth Adler: Talo amalfissa

Nora Roberts: Yön sävelet

Kommentit

Suositut