Kirja-arvostelu: Cecelia Ahern / Lahja

Aloitin kuuntelemaan innoissani Cecelia Ahernin Lahja -teosta. Luulin ensin, että kyseessä on hänen uutuutensa, mutta kyseessä on jo vuonna 2009 julkaistu teos, joka ilmestyi nyt äänikirjana. Teos ei yltänyt suosikkeihini Ahernin tuotannosta, mutta siinä on kuitenkin tärkeä sanoma. 

Teos kertoo Lou Suffernista, joka on kiireinen mies. Hän elää minuuttiaikataulun mukaan ja tekee aina kahta asiaa yhtä aikaa. Työ on hänelle kaikki kaikessa, sekä kaikki mistä hän hyötyy itse jollain tavalla. Perhettään hän laiminlyö tähän kaiken kiireen keskellä.

Eräänä päivänä Lou jää juttelemaan kodittoman Gaben kanssa ja tarjoaa hänelle kahvin. Keskustelu jää vaivaamaan Louta ja hän päättää hommata Gabelle työn yrityksensä postiosastolta. Tämän jälkeen Gabe tuntuu ilmestyvän joka paikkaan ja hän sekoittaa Loun minuuttiaikataulun ja elämän. 

Se miksi teos ei yllä suosikkeihin Ahernin kirjoissa on oikeastaan Loun henkilöhahmo. Se on niin ärsyttävä, oikea paskapää, että meinasin jättää koko kirjan kesken. Lou on itsekäs, kohtelee perhettään miten sattuu, hänellä on muita naisia ja tärkeintä hänelle on työ ja kiire -sekä ylennys.  

Toisaalta tapahtumien myötä pinnan alta alkaa herätä inhimillinen vaimoaan rakastava henkilö, joka huomaa jääneensä kaikesta ulkopuoliseksi omassa kiireen kuplassaan. Lou saa huomata ettei olekaan kovin suosittu ja että hänet on oikeastaan korvattu perheen parissa sillä häneen ei luoteta. 

Tarina on kerrottu niin, että poliisi kertoo Loun tarinaa nuorelle teinipojalle, joka on heittänyt jäisen kalkkunan isänsä ikkunan läpi. Poliisi päättää kertoa tarinan pojalle opetuksena. Tämän kerroksellisuuden olisi ehkä voinut jättää teoksesta poiskin, se tuntui hiukan ylimäääräiseltä. Lisäksi Ahernin teoksista löytyy aina myös hiukan epätodellisia piirteitä, joista olen tälläkin kertaa hiukan hämmentynyt. 

Tarinan teema ja opetus on kuitenkin tärkeä ja se pitäisi kaikkien muistaa, miettiä mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Teos ei kuitenkaan mene suosikkeihini tällä kertaa. Jatkan Ahernin tuotannon koluamista muista teoksista. 


Teos:

Cecelia Ahern: Lahja (The Gift). Gummerus, 2009. Suomentanut: Terhi Leskinen. 

Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan lukija: Anna-Riikka Rajanen. Äänikirjan kesto: 10 h 9 min.


Lue myös:





Kommentit

Suositut