Kirja-arvostelu: Jojo Moyes / Jos olisit tässä

Luin vastikään uudelleen Jojo Moyesin aivan ihanan teoksen Kerro minulle jotain hyvää (arvosteluun pääset tästä). En ole kuitenkaan aiemmin lukenut kirjasarjan muita osia, vaikka kirjasarjan kolmannen osan englanninkielinen versio Still me, onkin odottanut lukua kirjahyllyssäni jo tovin. 

Kirjasarjan toisen osa Jos olisit tässä, jatkaa Louisa Clarkin tarinaa puolitoista vuotta hänen rakastamansa Will Traynorin kuoleman jälkeen. Teoksen alussa Louisa on töissä lentokentällä ja hänen elämänsä on oikeastaan aika tylsää. Louisa kokee epäonnistuneensa Willille antamassaan lupauksessa elää täysillä, eikä tunne oloaan kotoisaksi perintörahoilla ostetussa asunnossaan. 

Sitten Louisa joutuu onnettomuuteen ja palaa kotikyläänsä toipumaan. Toipumisen jälleen hän liittyy omaisten sururyhmään, vaikkei koekaan sitä aluksi omaksi jutukseen. Ryhmän kautta hän tutustuu kuitenkin uusiin ihmisiin ja pääsee elämässään pikku hiljaa eteenpäin. 

Yllätyksen Louisalle tuo hänen ovelleen yllättäen ilmestynyt henkilö, nimittäin Willin teini-ikäinen tytär. Tytär alkaa punkata Louisan luona ja tuo mukanaan odottamattomia ongelmia. 

Pakko myöntää, että tämä kirjasarjan toinen osa oli vähän pettymys. Alkupuolisko on aika tylsä ja myöskään Louisan henkilöhahmo ei ole kovinkaan kiinnostava. Toisaalta pidän siitä, että teos on melko realistinen - surusta toipuminen ja elämässä eteenpäin meneminen ottaa aikansa ja saa ottaakin. 

Willin tytär tuo teokseen kaivattua draamaa ja hänen kauttaan teoksessa käsitellään tärkeitä teemoja, kuten naisten kokemaa seksuaalista häirintää. 

Myös Louisan vanhempien riidat ovat mielestäni osuvia. Louisan äiti on aloittanut uuden harrastuksensa, mikä aiheuttaa kitkaa pariskunnan välillä. 

Kokonaisuudessaan teos ei yllä läheskään samalle tasolle kuin sarjan ensimmäinen osa, mutta kyllähän Moyes on hyvä tarinankertoja, joka luo uskottavia henkilöhahmoja. Aion siis silti jatkaa kirjahyllyssä odottavaan kolmanteen osaan. 

Teos:

Jojo Moyes: Jos olisit tässä (After You). Gummerus, 2016. Suomentanut: Heli Naski. 

Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan kertoja: Mervi Takatalo. Äänikirjan kesto: 14 h 50 min.


Lue myös:

Jojo Moyes: Yömusiikkia

Liane Moriarty: Nainen joka unohti

Lucinda Riley: Perhosten huone

Cecelia Ahern: Muistojen kerääjä



Kommentit

Katsotuimmat:

Katso myös: