Kirja-arvostelu: Jessica Fellowes / Mitfordin juttu

Olen nyt syksyllä lukenut tai kuunnellut kaikki ilmestyneet Jessica Fellowesin tositapahtumien inspiroiman kirjasarjan osat. Kirjasarjan keskiössä on Mitfordin perhe, joka tavalla tai toisella löytää itsensä murhien läheisyydestä. 

Sain päätökseen kirjasarjan neljännen, vuonna 2021, ilmestyneen osan Mitfordin juttu. Teoksen alussa on paljon vanhan kertausta, eikä aikaisempien teosten lukeminen ole välttämätöntä, mutta suosittelisin kuitenkin sitä. 

Kirjasarjan muiden osien arviot löydät seuraavista linkeistä: Mitfordin murhat (2018)Nuori, kaunis ja kuollut (2019) & Mitfordin skandaali (2020)

Pakko heti alkuun myöntää, että petyin hiukan tähän kirjasarjan neljänteen osaan. Alkupuolisko oli pitkälti vanhan kertausta ja tässä osassa murha ja sen selvittäminen jäivät mielestäni liian sivujuoneksi, vaikka aikamoinen salaisuuksien vyyhti se lopulta olikin. 

Kirjan alussa pohditaan myös paljon Louisan uraa ja itsenäistymistä, mutta lopulta hän palaa jälleen Mitfordin perheen palvelukseen. Tällä kertaa Louisa saa salaperäisen toimeksiannon pitää sisaruksia silmällä risteilyllä, jonne osallistuvat kaikki seurapiirien tärkeimmät henkilöt. 

Juhlinta risteilyllä saa kuitenkin käänteen, kun eräs matkustaja löytyy pahoinpideltynä ja lopulta menehtyy. Mukaan risteilylle on onneksi sattunut myös Guy, joka lähtee selvittämään tapausta. Mitä oikein on tapahtunut? Mikä on tausta Louisan salaperäisen toimeksiannon takana? 

Pidän todella paljon tämän kirjasarjan tyylistä ja uskon, että se on muidenkin Agatha Christien fanien mieleen. Kuitenkaan tämä sarjan osa ei ole lempparini, se on hiukan sekava ja pohjautuu paljon muuhun kuin itse murhatutkimukseen.


Teos:

Jessica Fellowes: Mitfordin juttu (The Mitford Trial). Otava, 2021. Suomentanut: Oona Nyström.

Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan lukija: Mervi Takatalo. Äänikirjan kesto: 10 h 47 min.

Kommentit

Katsotuimmat:

Katso myös: