Kirja-arvostelu: Jessica Fellowes / Mitfordin skandaali

Olen syksyn mittaan kuunnellut ja lukenut Jessica Fellowesin kirjasarjaa Mitfordin murhista, joka pohjautuvat 1920-luvulla oikeasti eläneisiin henkilöihin. Kirjoihin on upotettu todellisia tapahtumia, mutta teoksen tarinat ovat kuitenkin fiktiivisiä. 

Kirjasarjan ensimmäisen osan (Mitfordin murhat), arvostelun löydät täältä ja toisen osan (Nuori, kaunis ja kuollut) arvostelun löydät täältä. Teoksia ei välttämättä tarvitse lukea järjestyksessä, mutta suosittelen sitä. 

Teoksissa päähenkilönä on Louisa, joka on toiminut muun muassa Mitfordin perheen lapsentyttönä. Nyt Louisa on halunnut siirtyä urallaan eteenpäin ja hakenut poliisiksi siinä onnistumatta. Teos alkaa juhlista, joissa myös Louisa on rahan puutteessa töissä. Juhlissa tapahtuu kuitenkin kummallinen onnettumuus, kun piika putoaa lasikaton läpi ja menettää henkensä. Tapahtuma julistetaan nopeasti onnettomuudeksi ja tutkimukset lopetetaan, tapahtuma kuitenkin kummittelee Louisaa ja Guyta koko teoksen ajan, sillä heistä onnettomuudessa oli jotain outoa. 

Sitten Mitfordin perheen tyttäristä Diana menee naimisiin ja Louisa aloittaa työskennellä hänen kamarineitonaan. Diana ja hänen aviomiehensä Bryan lähtevät häämatkalle kiertämään Eurooppaa ja mukaan lähtee heidän ystäviään sekä Louisa. Häämatka saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun yksi seurueen jäsenistä löytyy kuolleena Pariisissa. Tapahtuma vaikuttaa humalaisen huonolta tuurilta, mutta Louisan epäilykset heräävät jälleen. Kun tämän jälkeen tapahtuu vielä joukko muita menehtymisiä, alkaa Louisa tutkia tapauksia toden teolla. 

Mukana on tietysti myös Guy, joka saa huolestuneelta isältä tehtävänannon etsiä hänen tyttärensä. Johtolangat kuljettavat Guyn Louisan luo Pariisiin. Välillä Louisan ja Guyn välit kuitenkin rikkoontuvat, sillä Louisa kuulee Guyn olevan kihloissa toisen naisen kanssa. Kummalliset kuolemat Louisan ympärille saa kuitenkin parivaljakon taas tutkimaan tapauksia yhdessä. 

Teos on aika sekava, sillä se ulottuu melko pitkälle aikavälille. Kirjasarjan toinen osa oli erittäin ytimekäs ja keskittyi pitkälti murhaan, mutta tässä teoksessa kaikki murhat todettiin onnettomuudeksi tai itsemurhiksi, eikä niistä mitään oikein tutkittu. Ehdin mennä jo hiukan sekaisin siitä, mihin kaikkeen syyllinen sitten lopulta olikaan syyllinen. Olisin myös toivonut, että syyllinen olisi ollut se, jota itse epäilin, luonnollisesti. 

Olen kuitenkin tykästynyt kirjasarjaan, joten jatkan neljänteen osaan, joka on nimeltään Mitfordin juttu. Olen toiveikas sen teoksen suhteen. 


Teos:

Jessica Fellows: Mitfordin skandaali (The Mitford scandal). Otava, 2020. Suomentanut: Oona Nyström.

Kuunneltu Suplasta. Lukija: Mervi Takatalo. Äänikirjan kesto: 11 h 5 min.


Lue myös: 

Sophie Hannah: Kuolema ostaa paikkalipun

Johanna Savolainen: Se, joka pääsi pakoon

Kommentit

Katsotuimmat:

Katso myös: