Kirja-arvostelu: Jenny Fagerlund / 24 pientä ihmettä

Jenny Fagerlundin 24 pientä ihmettä on kaunis jouluinen tarina, joka sopii hyvin luettavaksi joulun aikaan. 

Kirjan pääosassa on nuori Emma, joka on menettänyt puolisonsa kaksi vuotta sitten jouluaattona. Yllättävän menetyksen jälkeen Emma on vetäytynyt omiin oloihinsa. Ainoa asia hänen elämässään on oikeastaan hänen pieni puotinsa. 

Emman sisko Magda auttaa parhaansa mukaan puodissa ja yrittää potkia Emmaa elämässä eteenpäin, hän painostaa Emmaa etsimään itselleen jonkin harrastuksen. Magda on ottanut hoitaakseen puodin talousasiat ja hän yrittää saada Emman tajuamaan, että puoti on menossa tätä menoa konkurssiin.  

Eräänä päivänä Emma auttaa lumimyrskyssä vanhan miehen kotiin. Tämän myötä Emma päättää, että hänen uusi harrastuksensa on tehdä 24 hyvää tekoa, yksi jokaisena päivänä ennen joulua. 

Alkuun hyvien tekojen tekemien ei ole niin helppoa, mutta sitten alkaa sujua. Hyvien tekojen myötä Emma löytää elämäänsä uusia ihmisiä ja uutta sisältöä. Joulun lähestyessä Emman ja läheisten elämä mullistuukin yllättävillä tavoilla. 

Teos on hyvän mielen kirja, mutta käsittelee myös paljon yksinäisyyttä, menetystä ja synkkiäkin salaisuuksia. Sopii hyvin joululomalle!

Teos:

Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä (24 goda gärningar). Gummerus, 2020. Suomentanut:

Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan lukija: Karoliina Niskanen. Äänikirjan kesto: 8 h 13 min.


Lue myös:

Beth O'Leary: Vaihtokauppa

Jojo Moyes: Yömusiikkia


Kommentit

Katsotuimmat:

Katso myös: