Kirja-arvostelu: Jenny Colgan / Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita

Löysin jälleen itselleni uuden kirjailijan Jenny Colganin, jonka Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita  -teokseen tartuin innolla. Löysin vasta kirjan luettuani tiedon, että kirja on trilogian toinen osa. Olisi voinut olla hyvä lukea ensimmäinen osa ensin, sillä en ihan päässyt kiinni tapahtumiin ja henkilöhahmoihin. 

Trilogia kertoo Pollysta, joka asuu nyt - trilogian toisen teoksen alussa -  pienellä saarella, jolta ei vuoroveden noustessa pääse mihinkään ajotien huuhtoutuessa piiloon. Polly on onnellinen ja hän on löytänyt saarelta ystäviä sekä ihanan poikaystävän Hucklen. Polly rakastaa leipomista ja on löytänyt unelmiensa työn saaren leipomossa. 

Sitten alkaa tapahtua. Leipomon omistaja kuolee, eikä Polly tule toimeen uuden omistajan kanssa. Kommellusten seurauksena Polly saa potkut. Poikaystävä Huckle lähtee avuksi veljelleen ja on paljon poissa. Polly joutuukin selviämään yksin miettiessään, miten saada töitä. Saarelle palaa myös leskeksi joutunut Selina, jolle Polly ei uskalla kertoa aikaisemmista tapahtumista Selinan nyt kuolleen miehen kanssa. 

Kokonaisuudessaan teoksessa on ainekset hyvään tarinaan, mutta en oikein lämmennyt Pollyn henkilöhahmolle. Minulle jäi hänestä vähän ruikuttava ja itsekeskeinen kuva. Polly on lahjakas leipuri, mutta hän odottaa, että kaikki rakastavat häntä. 

Suuressa roolissa tarinaa on myös Pollyn lemmikki, lunni nimeltä Niilo, enkä oikein ymmärtänyt, miksi linnusta puhutaan niin paljon. Myös sivuhahmot jäävät vähän vieraiksi. 

Tarina tuntuu ontuvalta, mutten tiedä olisiko siihen auttanut se, että olisi lukenut trilogian ensimmäisen osan ennen tätä. Suositukseni onkin, että lue mieluummin trilogian ensimmäinen osa ja päätä sen jälkeen, jatkatko tähän teokseen.  Ensimmäinen osa on nimeltään "Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua".

Teos:

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita (Summer at Little Beach Street Bakery). Gummerus kustannus, 2021. Suomentaja: Paula Takio. 


Suosittelen lukemaan:

Cecelia Ahern: Ihmemaa

Clare Pooley: Totuushaaste

Beth O'Leary: Vaihtokauppa



Kirja-arvostelu: Agatha Christie / Neiti Marplea ei petetä

Olen Agatha Christien dekkareiden suuri fani ja aika ajoin lukaisen yhden hänen kirjoistaan. Nyt valitsin Suplasta kuunteluun Neiti Marplea ei petetä -teoksen. Tämä on toinen hänen teoksistaan, jonka kuuntelen äänikirjana. Alan kuitenkin kallistua siihen, että teokset ovat parempia luettuina. 

Teos alkaa siitä, kun neiti Marplen ystävä, rouva Ruth van Rydock, kertoo neiti Marplelle huolestaan sisarestaan Carrie Louisesta. Carrie Louise on naimisissa kolmatta kertaa ja sisarensa rouva Ruth van Rydockin mielestä Carrie Louisella on taipumusta rakastua vääriin miehiin. 

Carrie Louise on myös rikas ja rouva Ruth van Rydock pelkää sisarensa olevan vaarassa. Hän pyytääkin neiti Marplea menemään sisarensa luo hetkeksi asumaan ja tutkailemaan tilannetta. Tähän pyyntöön neiti Marple luonnollisesti suostuu. 

Tullessaan Carrie Louisen luo, Neiti Marple aistii heti, että talon ilmapiirissä on jotain outoa. Carrie Louisen nykyinen aviomies, Lewis Serrocold, on perustanut ammattikoulun nuorisorikollisille. Koulu sijaitsee heidän talonsa mailla, joten paikassa vilisee henkilökuntaa ja ammattirikollisia sekä Serrocoldin avustaja Edgar Lawson, jolla on pahoja mielenterveysongelmia. 

Sukulaisista talossa asuu myös Carrie Louisen adoptiotyttären tytär Gina ja hänen murjottava aviomiehensä Walter sekä Carrie Louisen oma tytär Milred ja Milredin ex-miehen kaksi poikaa Alex Restrick ja Stephen Restrick.

Ihmisiä on paljon ja äänikirjassa ne menevät välillä hiukan sekaisin. Alussa on paljon esittelyjä ja alkukeskusteluita, kun neiti Marple tarkkailee tilannetta ja keskustelee ihmisten kanssa. 

Sitten alkaa tapahtua. Paikalla saapuu Carrie Louisen ensimmäisen aviomiehen poika, Christian Gulbransen, joka oudon välikohtauksen jälkeen löytyy ammuttuna. Gulbransenin kirjoituskoneesta löytyy viesti, jossa sanotaan, että Carrie Louisea myrkytetään. Paikalle saapuu poliisista rikostarkastaja Curry ja alkaa selvittely - miksi uhri tapettiin, kuka hänet ampui ja myrkytetäänkö Carrie Louiesea? Onko syyllinen joku läheinen vai löytyykö se nuorisorikollisista? 

Teoksen juoni kietoutuu hyvin yhteen ja lopputulos ei ole mielestäni kovinkaan ennalta-arvattava. Tämä teos ei kuitenkaan yltänyt lempikirjoihini, eikä oikein jaksanut pitää mielenkiintoani yllä koko teoksen ajan. Neiti Marple on tapansa mukaan nokkela ja pidän hänen hahmostaan kovasti. 

Teos:

Agatha Christie: Neiti Marplea ei petetä (They do it with mirrors), 1952. WSOY. Suomennos: Leena ja Matti Jaskari. Kuunneltu Suplasta. Lukijana Lars Svedberg. Julkaistu 23.11.2018.


Jos innostut dekkareista, voisit innostua myös seuraavista: 






Kirja-arvostelu: Jill Mansell / Kaikki alkoi salaisuudesta

Englantilaisen Jill Mansellin teoksen Kaikki alkoi salaisuudesta pirteän keltainen kansikuva houkutteli minut tarttumaan siihen. Jill Mansellin tuotantoa en ole aikaisemmin lukenut. Tätä kirjaa mainostettiin kepeänä kesälukemisena, ja se olikin kevyttä viihdettä, joka sopii hyvin rentoutumiseen vaikkapa raskaan päivän päätteeksi.  

Teoksen pääosassa on vajaa kolmekymppinen Lainey, joka ystävänsä Kitin kanssa menettää työpaikkansa. Lainey ja Kit löytävät ihanalta kuulostavan työpaikan perheestä, joka tarvitsee apua kodin- ja puutarhanhoitoon cornwallilaisessa merenrantatalossa. Työn ehtona on, että hakijoiden on oltava pariskunta, mitä juuri jätetyksi tullut Lainey ja hänen homoystävänsä Kit eivät ole. Lainey ja Kit päättävät kuitenkin huijata ja tulevat valituksi työhön. 

Kirjassa päästään seuraamaan muun muassa perheen vanhinta jäsentä, Sir Richardia. Vajaa 80-vuotias Sir Richard on entinen Hollywood-tähti, jota ei kiinnosta vastata faneilleen heidän lähettämiin lukuisiin kirjeisiin ja lahjoihin. Mukana on myös Sir Richardin miniä Majella lapsineen sekä Majellan poikapuoli Seth, joka iskee silmänsä varattuna pitämäänsä Laineyhin. 

Nopeasti tehokkaista Laineysta ja Kitistä tulee perheelle korvaamattomat, eivätkä he saa potkuja vaikka salaisuus aika pian paljastuukin. Erityisesti Laineylla on suuri vaikutus perheenjäseniin, sillä hän ei pelkää puuttua toisten elämiin ja hänen kaiken korjaava luonne saa paljon positiivisia muutoksia aikaan. Lainey muun muassa tarttuu rakkautta kaipaavan Majellan toiveisiin sekä pakottaa Sir Richardin vastaamaan fanikirjeisiin, mikä johtaakin yllättävään käänteeseen Sir Richardin elämässä. 

Kirja on sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikka välillä erityisesti Laineyn kaikkeen pystyvä luonne herätti ärsytystä. Tarina on myös vähän itsestään selvä, erityisesti loppua kohti olisin toivonut hiukan sähäkämpää menoa.

Tämä on kuitenkin sellainen hyvän mielen kirja, jossa kaikki menee ihanasti, joten se sopii hyvin mukavaksi viihteeksi silloin kun tarvitsee onnellisuutta. Mansell onkin mielestäni kirjailijana hyvä löytö ja luen häneltä varmasti jonkin muunkin teoksen!

Teos:

Jill Mansell: Kaikki alkoi salaisuudesta (It Started With a Secret). Bazar, 2020. Suomentaja: Pirjo Ruti. 

 

Kirja-arvostelu: Nora Roberts / Yön sävelet

Olen lukenut nuoruudessani useita Nora Robertsin teoksia, mutta viime vuosina Robertsin teokset ovat jääneet. Nyt löysin Suplasta hänen Rehellinen petos -teoksensa, mutta luovutin parin tunnin päästä. Kirja ei temmannut mukaansa ja olisi kestänyt äänikirjana noin 20 tuntia. 

Pidän Robertsin tuotannosta kuitenkin yleensä, joten vaihdoin kuunteluun hänen teokseensa Yön sävelet. Teos kertoo kuuluisasta Maggie Fitzgeraldista, joka siirtyy pois julkisuuden valokeilasta ja ostaa ränsistyvän mökin maaseudulta. 

Maggie aloittaa samantien mökin kunnostamisen ja kuvioon astuu maisema-arkkitehti Cliff. He päätyvät intohimoiseen suhteeseen, mutta miten suhteen käy kun mökin tiluksilta löytyykin ruumis, ja maaseudun asukkaiden salaisuudet alkavat paljastua?

Kirjan juoni on hiukan itsestään selvä ja kertoo pääosin Maggien ja Cliffin kiihkeästä suhteesta. Murhattu ruumis kuitenkin koukutti minut kuuntelemaan teoksen loppuun saakka. Olisin mielellään kuunnellut lisääkin maaseudun asukkaista ja heidän salaisuuksistaan, mutta tarina jäi hiukan tyngäksi. 

Kirjan tarina oli sujuvasti etenevä ja melko lyhyt, joten sen jaksoi hyvin kuunnella. 

Robertisilta suosittelisin kuitenkin lukemaan mieluummin hänen ihanan Unelmatrilogiansa, johon kuuluvat teokset Kaukainen unelma, Unelmien aika ja Unelmien voima. Siihen ihastuin ja tiedän, että Robertsilta löytyy paljon muitakin helmiä. 

Teos:

Nora Roberts: Yön sävelet. Storyside/Harlequin. Äänikirjan lukija: Outi Vuoriranta. Julkaistu Suplassa 26.5.2016. Kesto 6 h 36 min. Kuunneltu Suplasta. 


Kirja-arvostelu: Taina Laane / Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä sinulle, joka kokee syvästi

Bongasin Suplasta Taina Laanen ihanan teoksen Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä hänelle, joka kokee syvästi. Laane avaa teoksessaan herkkyyttä omakohtaisten kokemusten kautta myötätuntoisella otteella. 

Teoksen runkona toimii Laanen kirjoittamat kirjeet, jonka ympärillä on tietoa herkkyydestä sekä harjoituksia itsensä ymmärtämiseen ja palautumiseen. Laane kirjoittaa omakohtaisista elämänkokemuksistaan herkkyyden kanssa avoimesti ja vilpittömästi ja tuo teeman lähelle lukijaa. 

Yksi parhaimmista kuvauksista herkkyydestä on mielestäni Laanen kuvaus siitä, että herkälle tavallinen päivä saattaa olla extreme-elämys, sillä herkkä kokee asiat vahvasti eikä muita extremeä tarvita. 

Teoksessa herkkyyttä pohditaan erilaisissa arjen tilanteissa ja hyvin käytännön läheisesti. Herkkyyttä avataan esimerkiksi kuvaamalla omia reaktiotapoja tilanteisiin, kuten jos ylikuormittuminen alkaa uhata virikkeisen päivän jälkeen. Teos tarjoaa myös vinkkejä oman herkkyyden kanssa elämiseen ja kuinka herkkyyden voisi kääntää voimavaraksi itselleen.

Laanen mukaan kun on tietoinen omasta herkkyydestään ja erityispiirteistään, oppii sen kanssa elämään. Erityisen hyvä oivallus itselleni syntyi kirjeestä, jossa puhuttiin oman elämän järjestämisestä. Ensinnäkään kukaan muu ei voi tietää, mitä sinä tarvitset, joten elämä tulee itse järjestää sellaiseksi, että siinä on hyvä elää. 

Lisäksi rakastuin ajatukseen "oman pesän rakentamisessa", millä tarkoitetaan, että valitsee itselleen jonkin rauhallisen turvapaikan, jossa voi hengähtää ja rauhoittua. 

Kokonaisuudessaan teos on erittäin ihanasti kirjoitettu ja siitä sai paljon oivalluksia. Kirjeet puhuttelevat hyvin lukijaa ja saa ne tuntumaan henkilökohtaiselta viestiltä itselle. Lisäksi mielestäni äänikirjan lukijan Sanna Majurin lämmin ääni saa olon mukavaksi.

Suosittelenkin teosta kaikille, jotka kamppailevat herkkyytensä kanssa. 

Teos: 

Taina Laane: Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä hänelle, joka kokee syvästi. Kirjapaja, 2019. Lukija: Sanna Majuri. Kesto: 5 h 42 min. Kuunneltu Suplasta.


Jos innostuit tästä, lue myös:

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen


Kirja-arvostelu: Elaine N. Aron / Erityisherkkä ihminen

Olen viime vuosina havahtunut pohtimaan sekä esikoiseni että omaa (erityis)herkkyyttä, jonka myötä olen tutustunut aihetta koskevaan kirjallisuuteen. Näistä uusimpana luin Elaine N. Aronin vuonna 2017 julkaistun teoksen Erityisherkkä ihminen

Teoksessa on esitelty kattavasti erityisherkkyyttä, erityisherkän erilaisia piirteitä sekä muun muassa erityisherkkää ihmistä sosiaalisissa suhteissa ja parisuhteessa sekä työelämässä.

Erityisen hyvää kirjassa on mielestäni "Oletko erityisherkkä?" -testi, jonka myötä saa suuntaa omasta erityisherkkyydestään. Kokonaisuudessaan Aron esittelee helppotajuisesti ja myös omakohtaisten kokemusten kautta erityisherkän piirteitä. Positiivista kuitenkin on, ettei teoksessa ajatella kaikkia erityisherkkiä samasta puusta veistettyinä vaan se pyrkii kuvaamaan erityisherkkiä yksilöinä. 

Teoksen mukaan erityisherkkyyttä voi kuitenkin yksilöiden eroista huolimatta havainnollistaa EVÄS-säännön avulla. Tiivistetysti tämä tarkoittaa seuraavaa:

E: Empatia. Erityisherkkä kokee tunteet vahvasti - niin myönteiset kuin kielteisetkin tunteet. Erityisherkkä on usein empaattinen ja erityisherkän peilisolut auttavat erityisherkkää tuntemaan paremmin mitä toinen ihminen tuntee ja luo tunteen auttamisen halusta.  

V: Vivahteiden vaistoaminen. Erityisherkkä käsittelee aistitietoa huolellisemmin ja huomaa usein sellaisia pieniä asioita ja vivahteita, joita muut eivät aisti.

Ä: Ärsykkeiden liiallisuus. Erityisherkkä aistii paljon asioita ja käsittelee aistiärsykkeitä enemmän, joten hän myös väsyy nopeammin kuin toiset. Erityisherkkä myös stressaantuu herkemmin. 

S: Syvällinen käsittely. Erityisherkällä on taipumus käsitellä tietoa syvällisemmpi ja tavallista enemmän. Erityisherkät usein vertailevat asioita menneeseen tai muihin samanlaisiin tilanteisiin. Erityisherkällä on usein hyvä, muttei erehtymätön, intuitio. Syvällisen käsittelyn myötä erityisherkkä saattaa olla esimerkiksi päätöksissään hitaampi. 

Teoksesta sain itselleni paljon uutta tietoa ja uutta pohdittavaa, myös omasta itsestäni. Olen esimerkiksi aina tiennyt tarvitsevani paljon pohdinta-aikaa uusien asioiden ja muutosten äärellä, mutten ole yhdistänyt tätä piirrettä erityisherkkyyteen. Prosessoin asioita pitkään ja jään helposti myös vatvomaan asioita.

Oli mielenkiintoista lukea myös erityisherkästä ihmisestä parisuhteessa ja työelämässä. Tämä teos olisikin hyvä kirja esimerkiksi työnantajille, jotka haluavat ymmärtää paremmin erityisherkkiä työntekijöitään. Teoksen mukaan erityisherkkä saattaa esimerkiksi suoriutua huonommin silloin, kun joku tarkastelee hänen toimintaansa. Erityisherkälle olisikin hyvä antaa aikaa ja myös tilaa tehdä yksin. Lisäksi esimerkiksi hälinä saattaa rasittaa erityisherkkää enemmän kuin muita, joten tämä tulisi ottaa huomioon työoloissa ja -tehtävissä. Teos ei kuitenkaan missään nimessä nosta esiin sitä, että erityisherkkien tulisi saada erityisoikeuksia, vaan nostaa esiin sitä, kuinka erilaiset ihmiset voisi ottaa huomioon. 

Teos on kokonaisuudessaa kirjoitettu hyvin ja myös tutkimustietoa on esitetty kattavasti. Suosittelenkin teosta jokaiselle, myös ei erityisherkille, jotta kykenisimme ymmärtämään ihmisten erilaisia maailmoja. 

Teos:

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen. Nemo, 2017. Suomentaja: Sini Linteri.



Kirja-arvostelu: Elizabeth Adler / Talo Amalfissa


Löysin Suplasta Elizabeth Adlerin teoksen Talo Amalfissa, jonka kaunis kansikuva houkutteli minut tarttumaan siihen. Adlerin teoksia en ole aikaisemmin lukenut, mutta luulen, ettei tämä jää viimeiseksi. Välillä Suplasta löytyy todellisia helmiä ja tämä oli mielestäni sellainen. Ihana kertomus kauniissa miljöössä sekä vähän jännitystä ja yllättäviä käänteitä päälle. 


Kirjan päähenkilönä on Lamour, joka suree edelleen kaksi vuotta sitten traagisessa auto-onnettomuudessa kuollutta miestään. Maisema-arkkitehtinä toimiva Lamour hukuttautuu työhönsä ja hänen ystävänsä Jammy päättää tehdä asialle jotain. 

Ensinnäkin Jammy paljastaa karuja totuuksia Lamourin kuolleesta miehestä. Toiseksi Jammy houkuttelee Lamourin Italiaan, jossa Lamour on viettänyt onnellisia lapsuusaikoja. 

Italiassa Lamour päätyy isänsä talolle Amalfiin, jossa ei ole käynyt lähes 30 vuoteen, kertaakaan isänsä salaperäisen kuoleman jälkeen. Lamour päättää Jammyn yllätykseksi muuttaa ränsistyneeseen taloon ja aloittaa sen kunnostamisen. Talo on täynnä muistoja ja Lamour alkaa etsimään vastauksia isän salaperäiseen kuolemaan. 

Apunaan Lamourilla on viisas puutarhuri Mifune, jonka Lamour muistaa jo lapsuudestaan. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä Lamourin paluuseen. Esimerkiksi naapurissa asuva Lorenzo kieltää lapsiaan tapaamasta Lamouria, mutta miksi? 

Talo Amalfissa -teoksessa on mielestäni hyvä tarina, mutta erityisesti pidin sen tunnelmasta ja miljöökuvauksesta. Tarinassa on sopivasti kevyttä viihdettä, suhdedraamaa ja jännitystä. Sopii hyvin luettavaksi syksyn sadepäiviin!


Teos:

Elizabeth Adler: Talo Amalfissa. Gummerus. Kuunneltu Suplasta. Julkaistu Suplassa: 28.12.2020. Lukija: Anniina Piiparinen. Kesto: 10 h 21 min. 

Kirja-arvostelu: Lucinda Riley / Perhosten huone

Tänä vuonna menehtynyt kirjailija Lucinda Riley on kuulemani mukaan erittäin suosittu ja hänen kirjojaan on käännetty lähes 40 eri kielelle. Erityisesti hänen 7 sisarta -sarjaansa olen kuullut kehuttavan todella paljon. Tartuin nyt kuitenkin hänen romaaniinsa Perhosten huone, mikä oli ensimmäinen Rileyn kirja jonka luin. 

Perhosten huone kertoo 69-vuotiaasta Posysta, jonka tarinaa seurataan niin tänä päivänä kuin takaumissa lapsuudesta ja nuoruudesta. Nykyhetkessä Posy asuu isossa Admiral Housessa, lapsuudenkodissaan, josta hänellä on ihania muistoja erityisesti isänsä kanssa vietetyistä hetkistä. 

Admiral House on kuitenkin alkanut rapistua, eikä jo 25 vuotta leskenä olleella Posylla ole enää muuta mahdollisuutta kuin myydä talo. Talon myyntiin liittyvät tapahtumat kuitenkin paljastavat salaisuuksia niin Posyn menneisyydestä kuin hänen läheistensä elämistä. Posyn lisäksi teoksen keskiössä ovat hänen kaksi poikaansa, Sam ja Nick, sekä heidän perheensä. 

Perhosten huone on melko pitkä luettava. Teoksen alussa on paljon takaumia, ja halusin vain päästä eteenpäin kirjassa. Kuitenkin tarinan juoni alkoi tiivistyä puolivälissä ja odotin kovasti, että pääsen lukemaan mitä tapahtuu. Posyn menneisyydestä paljastuu yllättäen paljonkin asioita - hänen isästään, äidistään sekä nuoruudenrakkaudestaan Freddiestä, johon Posy yllättäen törmää. 

 Myös Posyn poikien elämistä tapahtuu paljon erilaisia käänteitä, jotka vievät mennessään. Sam on epäonninen yrittäjä, eikä rahaa riitä enää edes laskujen maksuun. Sam näyttää yrittävän kaikkensa perheensä eteen, mutta kulissien takaa alkaa paljastua ei niin mukavia totuuksia. Nick puolestaan on menestynyt antiikkikauppias, joka on vihdoin löytänyt naisen, jonka kanssa voisi asettua aloilleen. Nick kuitenkin selvästi salailee jotain, mutta mitä sieltä paljastuu? 

Loppua kohden salaisuuksien verhoja alkaa aueta hyvinkin paljon ja ihan sääliksi käy kuinka lähemmäs 70-vuotias Posy sen kestää. Vaikka lopussa moni asia päättyy hyvin, on se mielestäni hyvin surullinen ja osittain aika karuakin luettavaa. Posy on kuitenkin henkilöhahmona erittäin miellyttävä, fiksu ja sydämellinen. 

Teoksesta huokuu lämmin tunnelma, vaikka siinä käsitellään myös hyvin vakavia aiheita, kuten väkivaltaa ja sotaa. Lucinda Rileytä ei turhaan kehuta, vaikken tiedäkään, jaksanko siltikään tarttua 7 sisarta -sarjaan.  Lucinda Rileyn kirjoitustyylissä on mielestäni paljon samaa kuin tykkäämieni kirjailijoiden Jojo Moyesin ja Liane Moriartyn, joten voi olla, että luen häneltä myös jonkun toisen romaanin!

Teos:

Lucinda Riley: Perhosten huone (The Butterfly Room). Bazar, 2020. Suomentanut: Tuukka Pekkanen. 


Mikäli kiinnostuit kirjasta, voisit tykätä myös näistä:

Jojo Moyes: Yömusiikkia

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä