Kirja-arvostelu: Clare Pooley / Totuushaaste

Bongasin Suplasta Clare Pooleyn esikoisromaanin Totuushaaste, joka osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi ja viihdyttäväksi. Kuuntelin sen aika nopeaan tahtiin, mikä kertoo siitä, että koukkuun jäin! 

Totuushaasteen yhtenä päähenkilönä on kahvilan omistaja Monica. Monica löytää kahvilastaan vihkon, jonka kannessa lukee "Totuushaaste". Vihko on 79-vuotiaan taiteilijan Julianin, johon Julian on avautunut yksinäisyydestään. Julian haastaa vihkon löytäjää kirjoittamaan siihen oman totuutensa, jonka jälkeen vihko tulee jättää seuraavalle kirjoittajalle. Vihko alkaa kiertämään ja tästä alkaa tapahtumasarja, joka kietoo vihkon löytäjät yhteen, paljastaa heidän totuutensa ja muuttaa elämän. 

Teoksen idea on ihana. Sen lähtökohtaisena ajatuksena on pohtia sitä, mitä tapahtuisi, jos kaikki kertoisivat totuuden elämästään, eivätkä valehtelisi? Se kysyy, mitä oikeastaan tiedämme toisistamme, niistä joita kohtaamme tai jotka asuvat naapurissamme? 

Teos kertoo joukosta hyvin erilaisia ihmisiä, joista jokaisella on omat salaisuutensa ja salaiset haaveensa. Näitä salaisuuksia peitellään esimerkiksi kovalla työllä, päihteillä tai luomalla upean kuvan itsestään sosiaalisessa mediassa. 

Pooleyn teos etenee hyvin eteenpäin ja jokainen vihkon uusi kirjoittaja tuo tarinaan mukanaan erilaisen näkökulman. Vahva suositus siis tälle kirjalle!


Teos:

Clare Pooley: Totuushaaste (Authenticity Project). WSOY, 2021. Suomentaja: Ulla Selkälä. Äänikirjan lukija: Mari Nenonen. Kuunneltu Suplasta. 

Kirja-arvostelu: Liane Moriarty / Nainen joka unohti

Liane Moriarty on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkikirjailijoistani. Moriartyn teokset ovat hyvin monipuolisia, ja niiden mielenkiintoiset henkilöhahmot kietovat lukijan nopeasti koukkuunsa. Viimeisimpänä luin hänen teoksensa Nainen joka unohti, joka taisi nousta yhdeksi lempikirjakseni. 

Kirjan päähenkilönä on Alice, joka lyö päänsä steppitunnilla ja menettää muistinsa. Herättyään sairaalassa, Alice uskoo olevansa ensimmäistä lastaan odottava ja onnellisesti naimisissa oleva 29-vuotias. Todellisuudessa Alice on kuitenkin jo 10 vuotta vanhempi kolmen lapsen äiti ja keskellä riitaisaa avioeroa miehensä Nickin kanssa. Alice joutuu katsomaan elämäänsä vierain silmin, tutustumaan uudestaan lapsiinsa ja ystäviinsä. Ennen kaikkea Alice päätyy tutkimaan, miten ihmeessä hänen elämäntilanteensa muuttui kymmenessä vuodessa sellaiseksi, johon ei olisi 29-vuotiaana uskonut päätyvänsä. 

Teema on äärimmäisen mielenkiintoinen jo ihan siitä lähtökohdasta, että se laittaa miettimään omaa elämäänsä, ja miten mihinkin on päätynyt. Tarina on hieno tutkimusmatka itseen sekä omaan elämään ja sen monipuolisiin vaiheisiin. On myös kamala ajatus, ettei muistaisi omia lapsiaan. Kirja onkin koskettava, mutta samalla hyvin viihdyttävä lukea. 

Moriarty on mielettömän hieno kirjoittaja - hän paljastaa juonta pala palalta ja pitää lukijan koukussa alusta loppuun saakka. Tästäkään teoksesta ei jännitystä puutu. Miksi Alicea ahdistaa yksi tietty risteys kotinsa lähellä? Voisiko hänen ja Nickin välit enää palata ennalleen? Tätä kirjaa suosittelen luettavaksi jokaiselle. 


Teos:

Liane Moriarty: Nainen joka unohti (What Alice Forgot). WSOY, 2016. Suomentaja: Helene Bützow.


Jos innostuit tästä, voisit tykätä myös:

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä

Jojo Moyes: Yömusiikkia

Lucinda Riley: Yöperhonen


Kirja-arvostelu: Sophie Hannah / Kuolema ostaa paikkalipun


Innostuin kun kuulin uudesta Hercule Poirot -dekkarista. Kyseessä on neljäs Sophie Hannah'n Agatha Christien perikunnan siunauksella kirjoittama Hercule Poirot -kirja. Kunnon murhamysteerien ystävänä odotin kovasti syyllisen arvailua ja mutkikkaita käänteitä, mutta ne osoittautuivatkin vähän turhan mutkikkaiksi. 

Kuolema ostaa paikkalipun -teoksessa Hercule Poirot ja Scotland Yardin etsivä Edward Catchpool kutsutaan pelastamaan nuoren naisen, jota syytetään murhasta. Niimpä Poirot ja Catchpool matkaavat Kingfisher Hillin kartanoon, mutta jo matkalla he törmäävät outoihin tapahtumiin. Lopulta ruumiita on useampia, mutta liittyvätkö ne toisiinsa? Saako Poirot pelastettua nuoren naisen hirsipuulta?

Kirjan alku on valitettavasti hiukan sekava ja tylsä. Tapahtuu paljon outoja sattumia, joiden perässä on vaikea pysyä. Kirjan puolivälin jälkeen vyyhti alkaa kuitenkin aueta ja myös mielenkiintoa kirjaan tulee huomattavasti lisää. Kirjassa tuntuu olevan aika paljon toistoa, samoja asioita pyöritellään useaan kertaan. En tiedä onko tämä keino yrittää pitää lukijat monimutkaisessa juonessa mukana? Myönnän, että se oli myös ihan tarpeellista. 

Kirjassa on hyvin perinteinen asetelma fiksusta Hercule Poirotista ja tyhmästi etsivästä. En tiedä miksi tämä tällä kertaa kuitenkin särähti itselleni pahemmin kuin aiemmin. Poirot tuntui olevan määräilevämpi ja tietäväisempi kuin aiemmin. Myös loppuhuipennus on hyvin Hercule Poirot-tyylinen, hän kokoaa kaikki yhteen ja totuudet alkavat paljastua. Pakko myöntää, etten päässyt tällä kertaa kärryille syyllisestä koko teoksen aikana. Onko se sitten hyvän vai huonon kirjan merkki? Loppupäätelmäni on, että kirja olisi luultavasti parempi elokuvana. 



Teos:

Sophie Hannah: Kuolema ostaa paikkalipun (The Killings at Kingfisher Hill). WSOY, 2021. Suomentaja Terhi Vartia. Sarja: Hercule Poirot'n mysteerit, osa 4.



Kirja-arvostelu: Cecelia Ahern / Ihmemaa



Pitkästä aikaa kirjastossa käydessäni etsiskelin itselleni uusia kirjailijoita ja käsiini sattui Cecelia Ahernin teos Ihmemaa. Täytyy heti alkuun todeta, että olipas onnistunut valinta! Teos on aika omalaatuinen, mutta hyvin eteenpäin soljuva ja jollain oudolla tavalla todella kiehtova. 

Kirja kertoo 34-vuotiaasta Sandy Shortista, joka on omistanut elämänsä kadonneiden etsimiselle. Kun Sandy oli 10-vuotias, hänen naapurinsa samanikäinen tyttö, Jenny-May, katosi jälkiä jättämättä. Siitä lähtien Sandya on piinannut kysymys siitä, mihin kaikki oikein katoaa?

Sandy saa asiakkaakseen  epätoivoisen Jack Ruttlen, jonka nuorempi veli Donal on kadonnut jo vuosi sitten. Sandy ei kuitenkaan saavu sovittuun tapaamiseen Jackin kanssa, vaan katoaa itse mystisesti juoksulenkiltään. Mystistä katoamisessa on erityisesti se, että Sandy päätyy kylään, mikä tarjoaa vastauksia siihen, mihin kaikki oikein katoavat. Jack lähtee etsimään Sandya, mutta löytyykö hän koskaan? Entä Jackin veli Donal?

Kirjan mielikuvituksellinen tarina on hyvin lämminhenkinen ja kiehtova. Sandyn pakkomielle etsimiseen on tehnyt hänestä hyvin yksinäisen henkilön, joka kuitenkin pohjimmiltaan haluaisi itse tulla löydetyksi. Kirjassa on esitelty myös koskettavasti kadonneiden lähipiirin toivoa, odotusta, kaipuuta ja luopumista. 

Luin tätä kirjaa suurella mielenkiinnolla, ja laitoinpa toisenkin Cecelia Ahernin teoksen lukulistalle! 

Teos:

Cecelia Ahern: Ihmemaa (A Place Called Here). Gummerus Kustannus, 2008. Suomentanut: Terhi Leskinen. 

Kirja-arvostelu: Sophie Kinsella / Tavataanko oikeasti?

Kuten todennäköisesti monelle muullekin, minulle Sophie Kinsellan nimestä tulee ensimmäisenä mieleen hänen suosittu Himoshoppaaja -kirjasarjansa. Itse asiassa tajusin, etten ole hänen muita kirjoja lukenutkaan. Nyt bongasin Suplasta hänen uusimman, kesäkuussa 2021, julkaistun teoksensa Tavataanko oikeasti? ja otinkin sen heti kuunteluun. 

Kirja kertoo Avasta, joka tuskastuu deittisovelluksiin ja päättää keskittyä sen sijaan kirjan kirjoittamiseen. Hän matkustaa Italiaan kirjoittajaretriittiin, jossa jokainen osallistuja on anonyymi. Yllättäen ja yhtään sitä odottamatta, Ava löytääkin retriitiltä rakkauden. Anonyymilla retriitillä ei tiedetä kuitenkaan edes toistensa nimiä ja myös muista henkilökohtaisista asioista puhuminen on kielletty, joten tutustuminen toisiin alkaa vasta kotimaassa. Kotiinpaluun jälkeen toisen todellinen identiteetti alkaa paljastua, eikä kaikki olekaan enää pelkkää unelmaa. 

Kirjan idea ja juoni on hauska, ja toisen erilaisten puolien paljastuminen aiheuttaa kommelluksia. Toinen kun ei paljastukaan ihan samanlaiseksi kuin itse, vaan päinvastoin. Mielestäni on kuitenkin ihana ajatus, että ensin rakastutaan ja vasta sitten tutustutaan siihen kuka toinen on. Onkin hyvä kysymys, onko vetovoima suurempi kuin esimerkiksi toisen ihmisen elämäntavat, asunto, mieltymykset, exät tai ystävät? 

Kuten muutkin Kinsellan teokset, on tämäkin kirja sellaista kevyttä luettavaa, jossa ei tarvitse paljon ajatella. Perushyvää hömppää, jossa ei hirveästi ahaa-elämyksiä synny. Kirja kuitenkin soljuu mukavasti eteenpäin ja siinä on useita hauskojakin kohtia. Kirjan alussa on myös hyvää huumoria nykypäivän deittailusta sovellusten maailmassa. Teos ei kuitenkaan ole Kinsellan parhaita kirjoja, mutta ihan kelpo kirja. 

Kuuntelin teoksen äänikirjana ja on pakko antaa tunnustusta lukija Leena Pöystille. Hänen eläytymisensä kirjaan on todella hienoa ja voi olla, että vaikutti positiivisesti kirjan lukukokemukseen. Tämä teos saattaakin olla siis parempi äänikirjana.


Teos:

Sophie Kinsella: Tavataanko oikeasti? (Love Your Life). WSOY, 2021. Suomentaja: Maija Heikinheimo. Äänikirjan kertoja: Leena Pöysti. Kuunneltu Suplasta.



Kirjavinkit: Itsemyötätunto

“Yksi myötätuntoinen hetki voi muuttaa päivän kulun ja useat hetket koko elämän”, näin toteaa Ronnie Grandell, joka on kirjoittanut ensimmäisen kotimaisen kirjan itsemyötätunnosta. 

Kiinnostuin teemasta pohtiessani omaa sisäistä puhettani. Huomasin olevani itselleni usein erittäin ankara siitä, etten osaa tai ole tarpeeksi. Olen ruma, huonompi kuin muut tai muuten vain tyhmä. Tämän myötä päätin lähteä tutkimaan itsemyötätuntoa ja löysin jonkin verran tietoa eri kirjoista. Alla muutama nosto kirjoista ja lopussa lista käyttämistäni kirjoista vinkiksi, mikäli haluat lukea aiheesta lisää.

Ensinnäkin, Itsemyötätunnolla tarkoitetaan ajatusta siitä, että olisi kriittisyyden sijaan kuin ystävä itselleen. Arto Pietikäinen kuvailee itsemyötätuntoa siten, että on itse itselleen kuin sellainen ystävä, joka kertoo olevansa tässä sinua varten ja ymmärtävän sinua. Ronnie Grandell puolestaan pitää itse määritelmästä, että itsemyötätuntoinen ihminen suhtautuu itseensä ystävällisesti ja sydämellisesti. Krisse Lipposen mukaan ystävällisyys itseään kohtaan on ymmärrystä ja ystävällisyyttä omia tunteitaan, heikkouksiaan, virheitään ja puutteitaan kohtaan. Lipposen mukaan itsemyötätunto näkyy erityisestä vaikeina hetkiä ja olennaista onkin juuri vaikeuksien hyväksyminen osana normaalia ihmisen elämää. 


Itsemyötätunnon todettuja positiivisia vaikutuksia voisi listata vaikka kuinka monta. 

Grandell nostaa esiin esimerkiksi sen, että tutkimusten mukaan itseensä myötätuntoisesti suhtautuvat ihmiset ovat tyytyväisempiä, vitkuttelevat vähemmän epämiellyttävien tehtävien kohdalla, kestävät vastoinkäymisiä paremmin ja ovat tarpeen tullen jämäkämpiä. Tämän arvioidaan johtuvan siitä, että itsemyötätuntoiset ihmiset suhtautuvat itseen lempeämmin virheiden tullessa, palautuvat näin niistä nopeammin ja jaksavat yrittää uudelleen nopeammin.

Omaa itsemyötätuntoa voi tarkastella kahdesta näkökulmasta: 1) kuinka puhut itsellesi ja 2) kuinka kohtelet itseäsi tai suhtaudut itseesi. 
Anu Tevanlinnan mukaan se, miten itselleen toistuvasti puhuu, vaikuttaa omaan käsitykseen itsestä. Mikäli itselle puhuu lannistavasti ja vähätellen, kuten puhutellen itseään epäonnistujana, alkaa vähitellen uskoa tämän olevan totta. Tällöin sisäinen puhe saattaa viedä itsevarmuuden ja saada haasteet tuntumaan mahdottomilta. 

Itselleen voi puhua myös itsemyötätuntoisesti eli motivoivasti, kannustavasti, lempeästi ja ymmärtävästi, niin että saat itsesi yrittämään ja innostumaan. Tämä saattaa kuulostaa alkuun yhdentekevältä, mutta mieti, mikä tunne sinulle tulee kun kerrot itsellesi olevasi maailman surkein? Entäs kun kerrot olevasi pätevä, hyvä tai ihana? Tällaista puhetta olisikin hyvä harjoitella, etenkin jos saa itsensä kiinni itsekriittisyydestä. Pohdi siis, mitkä sanat olisivat sinulle kannustavia tai lohduttavia juuri tällä hetkellä ja kerro ne itsellesi.

Sisäisen puheen lisäksi itsemyötätunto on myötätuntoista ja huolenpitävää suhtautumista itseen. Pietikäisen mukaan itsemyötätuntoinen käyttäytyminen tarkoittaa sitä, että toteuttaa sellaisia tekoja, jotka heijastavat itsestä välittämistä. Ja tällaisia tekojahan ovat kaikki ne teot, joiden koet tukevan omaa hyvinvointiasi. Toiset kaipaavat luonnossa liikkumista, toiset hyvää ruokaa ja toiset esimerkiksi rentoutumista hyvän kirjan parissa. Joskus myötätuntoisin teko voi olla myös muiden apuun turvautuminen. Lisäksi Lipposen mukaan itsemyötätuntoa on puolustava itsemyötätunto, jolloin ihminen löytää rohkeutta ja vahvuutta puolustaa itseään kohdatessaan vääryyttä.

Vaikka itsemyötätunnon kokisi nyt vaikeaksi, voi sitä onneksi harjoitella läpi elämän. 

Tevanlinnan mukaan harjoittelu saattaa olla vaikeaa ja tuntua aluksi teennäiseltä. Harjoittelun myötä itsetuntoisesta käyttäytymisestä ja puheesta voi kuitenkin muodostua uusi normaali. Pienet sanat ja teot voivat toimia muutoksen käynnistäjänä ja johtaa kohti parempaa elämää.


Lähteinä käytetyt teokset: 


Grandell, Ronnie. Itsemyötätunto. Tammi, 2015.  

Lipponen, Krisse. Resilienssi arjessa. Duodecim, 2020. 

Pietikäinen, Arto. Joustava mieli tukena elämänkriisissä. Duodecim, 2019. 

Tevanlinna, Anu. Hyvinvointia mielelläsi - Arvoista suunta elämänmuutokseen. Atena Kustannus, 2020.