Kirja-arvostelu: Sanna Mämmi / Vapaudu huolista - Löydä elämänilo mindfulnessin avulla

Kuuntelin Suplasta Sanna Mämmin teoksen Vapaudu huolista - Löydä elämänilo mindfulnessin avulla. Henkilökohtaisesti olen ollut viime aikoina kiinnostunut joogasta, meditaatiosta ja mindfulnessista, joten teos vaikutti mielenkiintoiselta - ja sitä se olikin.

Teos esittelee mindfulnessin hyötyjä ja sen mullistavaa vaikutusta elämään pääosin Mämmin omakohtaisten kokemusta kautta. On lohduttavaa kuulla, ettei hänenkään tiensä ole ollut täydellinen, eikä mindfulness ja rauha ole tullut hänen elämäänsä kerta heitolla. Asioita opitaan pikku hiljaa ja muutos on hidas, mutta mahdollinen ja antoisa. 

Teos antaa paljon tietoa erilaisesta mindfulness-harjoittelusta ja myös joogasta. Teoksen lopussa on myös hyviä harjoituksia kokeiltavaksi. 

Välillä kirjoitustyyli särähtää korvaan. Se antaa liiankin varman kuvan siitä, että kun teet näin, niin saat tämän. 

Pääosin teos on  kuitenkin kirjoitettu hyvin ymmärtäväisesti, myötätuntoisesti ja opettavaisesti. Tiedän tasan tarkkaan mistä Mämmi puhuu, kun hän kirjoittaa esimerkiksi mielen kiirehtimisestä. Ironista ehkä, mutta huomasin sen myös usein tätä kirjaa kuunnellessa. Mämmi lukee äänikirjaa hyvin hitaalla ja rauhallisella äänellä ja huomasin usein, että mieleni halusi kiristää tahtia. Hoputtaa, että Mämmi lukisi hiukan nopeammin. Tämä olikin ehkä jo ensimmäinen oppituntini mindfulnessin maailmaan? 

Teos esittelee kuitenkin mindfulnessin positiivisia vaikutuksia kokonaisvaltaisesti ja monipuolisesti. Se herättää pohtimaan omaa elämää ja omia toimintamalleja. Suosittelenkin kirjaa kaikille rauhallisemmasta elämästä haaveileville. 

Teos:

Sanna Mämmi: Vapaudu huolista - Löydä elämänilo mindfulnessin avulla. WSOY, 2019. Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan lukija: Sanna Mämmi. Kesto 7 h 39 min. Julkaistu Suplassa 2.4.2019. 

Kirja-arvostelu: Sophie Kinsella / Yllätä minut

Sophie Kinsella tunnetaan hauskoista Himoshoppaaja -kirjoistaan, mutta hänellä on myös paljon muuta tuotantoa. Kinsellan teokset ovat mielestäni sellaista kevyttä viihdettä, jonka parissa ei tarvitse liikoja ajatella, rentoutua vain. Sellainen on myös hänen teoksensa Yllätä minut.

Teos kertoo pariskunnasta Silviesta ja Danista, joiden elämä on melko lailla täydellistä. Heillä on ihana koti ja lapset sekä molemmilla hyvät työpaikat. Lisäksi he ovat terveitä - niin terveitä, että lääkäri ennustaa heillä olevan edessään vielä vuosikymmeniä yhteistä avioliittoa. Tämä tieto aiheuttaa kuitenkin kriisin, miten he saavat pidettyä avioliittonsa virkeänä kaikki nuo tulevat vuodet?

Silvie ja Dan päättävät taistella tylsyyttä vastaan alkamalla järjestää toisilleen erilaisia yllätyksiä. Yllätykset eivät sujukaan niin täydellisesti ja yllätysten myötä paljastuu, etteivät he tunnekaan toisiaan niin hyvin kuin ovat kuvitelleet. Salaisuuksia alkaa löytyä niin menneisyydestä kuin tulevaisuudesta, mikä saa erityisesti Silvien kyseenalaistamaan koko avioliiton. 

Teoksessa on mielestäni hauska idea, vaikka lähtötilanne täydellisine elämineen saattoikin hiukan ärsyttää. Teoksen myötä he kuitenkin alkavat laskeutua tänne muiden aivan normaalien ihmisten tasolle, kun huomaavat, että heidänkin elämänsä on mutkikasta kuten muidenkin. 

Isossa roolissa teosta on myös Silvien työ hyväntekeväisyysjärjestössä, joka on tavoissaan jämähtänyt entiseeen aikaan fakseineen ja vihkoineen. Oman mausteensa teokseen tuo myös Silvien perhe, jolta löytyy suuri salaisuus.

Kokonaisuudessaan teos on hyvin kirjoitettu. Siinä on hyvä juoni ja hauskoja kohtauksia. Teos sopii hyvin viihdykkeeksi silloin, kun tarvitsee kevyttä luettavaa.  


Teos:

Sophie Kinsella: Yllätä minut (Surprise Me). WSOY, 2018. Suomentaja: Kaisa Kattelus.


Jos innostuit tästä, katso myös:



Kirja-arvostelu: Mari Jungstedt / Viimeinen näytös

Olen etsiskellyt luettavaksi hyviä dekkareita ja sain vinkin tutustua ruotsalaisen Mari Jungstedtin teoksiin. Valitsin luettavaksi umpimähkään teoksen Viimeinen näytös, joka on osa Gotlantiin sijoittuvaa dekkarisarjaa. 

Teoksen tapahtumat alkavat siitä, kun vuosittain pidettävän Almedal-viikon keskeyttää murha. Almedal-viikko on yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma. Murhattuna löytyy toimittaja Erika Malm, joka on myös kerryttänyt itselleen vihamiehiä mielipiteillään.

Murhaa lähtee selvittämään paikallisen rikospoliisin komisario Anders Knutas ja hänen kollegansa Karin Jacobsson. Tutkintalinjoja löytyy lopulta useampi ja omia tutkimuksiaan teoksessa tekee myös toimittaja Johan Berg. Liittyykö murha Erikan työhön ja hänen suututtamiinsa äärioikeistolaisiin - vai löytyykö syyllinen Erikan henkilökohtaisen elämän puolelta, kuten salaisen suhteen aiheuttamista koukeroista?

Teoksessa on mielestäni hyvä idea, mutta valitettavasti itse Erikan murhatapaus jää jonkin verran muun juonen alle. 

Erityisen paljon teoksessa keskitytään ihmissuhdekuvioihin, esimerkiksi Andersin ja Karinin väleihin. Itsestäni tuntuu, että pohjoismaiset dekkarit pilataan aina sillä, että työkaverit rakastuvat toisiinsa. Eikö voitaisi keskittyä ihan vaan siihen murhamysteeriin ja sen selvittämiseen?

Teoksessa sivujuoneksi nousee myös eräs vanha tapaus, jota Anders lähtee selvittämään Kanariansaarille. En oikein ymmärtänyt miksi tämä irrallinen tapaus piti nostaa tässä kirjassa esiin, mutta ilmeisesti se liittyi dekkarisarjan aikaisempiin tapahtumiin. 

Itse olisin mieluummin ottanut enemmän juonta Erikan murhan ympärille, joka oli kyllä mielenkiintoinen ja ennalta-arvaamaton - eli erittäin onnistunut. Juoni tiivistyi sopivasti pikku hiljaa ja uutta vihjettä tuli koko ajan. 

Kokonaisuudessaan teos oli hyvä, muttei erinomainen. Jungstedt vaikuttaa tämän pohjalta kuitenkin hyvältä kirjailijalta, ja voisin harkita lukevani häneltä jonkun toisen teoksen. 

Teos:

Mari Jungstedt: Viimeinen näytös. Otava, 2015. Suomentanut: Emmi Jäkkö.


Lisää dekkareita:

Sophie Hannah: Kuolema ostaa paikkalipun

Agatha Christie: Neiti Marplea ei petetä

Agatha Christie: Neiti Marplen viimeinen juttu


Kirja-arvostelu: Nicolas Barreau / Pienten ihmeiden kahvila

Nicolas Barreaun teos Pienten ihmeiden kahvila nousi esiin monissa suosituksissa, joten päätin ottaa sen lukuun. 

Teos kertoo Nellystä, ujosta ja hyväntahtoisesta opiskelijatytöstä, joka kohtaa sydänsuruja Pariisissa. Sydänsuruja potiessaan Nelly löytää jo edesmenneen isoäitinsä kirjan, jossa on salaperäinen viesti. Nelly matkustaa viestin perässä Venetsiaan ja antautuu yllättäville seikkailuille.

Tarina on kokonaisuudessaan ihana, mutta toisaalta monin paikoin erittäin hutera. Teoksen alussa olin hiukan ihmeissäni. Tarina ei oikein tunnu lähtevän liikkeelle, vaan tuntuu vähän pröystäilevältä. Nelly työstää Pariisissa filosofian graduaan, jonka käsittelyä olisi mielestäni teoksessa voinut jättää vähemmälle.

Sitten tarina lähti liikkeelle ja matka Venetsiaan alkaa. Tarina on täynnä outoja ja ihmeellisiä sattumia, joita tosi elämässä harvoin tapahtuisi. Nelly itse uskoo ihmeisiin ja merkkeihin ja niitä toden totta teoksessa osuu kohdalle. 

Teoksessa on kuitenkin useampi ihana rakkaustarina, jotka lämmittävät mieltä. Isoäidin salaisen viestin selviäminen sekä Nellyn oman rakkauselämän koukerot luovat pohjan hyvälle tarinalle. Muutamilla parannuksilla siitä olisi saanut loistavan.

Teos on kokonaisuudessaan viihdyttävä ja romanttinen, niille jotka uskovat ihmeisiin. 

 Teos:


Nicolas Barreau: Pienten ihmeiden kahvila (Das Café der kleinen Wunder). Tammi, 2020. Suomentaja: Kristiina Vaara.

Kirja-arvostelu: Varpu Hintsanen & Emilia Saloranta: Valo joka ei kadonnutkaan

Milloinhan viimeksi olen itkenyt näin paljon kirjaa lukiessani? Varpu Hintsasen & Emilia Salorannan teos Valo joka ei kadonnutkaan on koskettava tarina Varpu Hintsasen perheestä.

Varpu Hintsasen tytär Senja kuoli 8-vuotiaana syöpään ja teos kertoo heidän elämästään Hintsasen kertomana. Teoksessa avataan Hintsasen elämää ajalta, jolloin hän ei ollut vielä Hintsanen sekä kerrotaan ajasta Senjan saadessa syöpädiagnoosi, hoitoa sairauteensa sekä ajasta surun kanssa. 

Pääviestinä teoksessa on kiitollisuus ja Hintsanen pohtii teoksessa paljon henkistä hyvinvointia, asioihin suhtautumista ja jaksamista. Teos antaa paljon ajattelemisen aihetta ihmisille, jotka eivät ole kriisin keskellä, mutta luo varmasti erityisen paljon toivoa ja apua niille, jotka ovat kovan paikan edessä. 

Teos on erittäin koskettava ja kirjoitettu hyvin käytännönläheisesti tuoden esiin arkisia asioita ja ajatuksia. En tiedä, voiko joku lukea tämän ilman kyyneliä, itseltä niitä ei ainakaan säästynyt.


Teos:


Varpu Hintsanen & Emilia Saloranta: Valo joka ei kadonnutkaan. WSOY, 2021.

Kirja-arvostelu: Julia Thurén / Kaikki kuluttamisesta - Näin aloin käyttää rahojani paremmin

Löysin fiksun Julia Thurénin kesällä, kun luin hänen esikoisteoksensa Kaikki rahasta - Näin säästin kymppitonnin vuodessa. Tämänkin teoksen suosittelen laittamaan lukulistalle. Nyt Thurénilta on ilmestynyt uusi teos Kaikki kuluttamisesta - Näin aloin käyttää rahojani paremmin, mihin tartuin innokkaasta. 

Teoksessa Thurén esittelee muun muassa kulutusyhteiskunnan syntyä ja sen toimintaa, puhuu kiertotaloudesta ja pohtii ajankohtaisesti sitä, millainen unelmien yhteiskunta kuluttamisen suhteen sitten olisi. Teos pohjautuu useisiin asiantuntijoiden haastatteluihin, joten pitäisin sitä hyvin asiantuntevana teoksena aiheesta - ainakin tällaisen tavallisen kuluttajan korvin.

Thurén on mielestäni jotenkin järkevä ihminen, hän ei tuputa omia näkemyksiään vaan herättelee ja käsittelee asioita monista eri näkökulmista, kuten tässäkin uudessa teoksessaan. Ja mikä tärkeintä, hän todellakin puhuu asiaa!

Teos herätteli minua pohtimaan monia omia käyttäytymismallejani sekä ylipäätään sitä, mihin suuntaan kuluttamisen pitäisi mennä. Thurén pohtii esimerkiksi sitä, olisiko parempaa rahan käyttöä se, että siirtyisimme palveluyhteiskuntaan. Käyttäisimme rahojamme siis palveluihin, kokemuksiin ja ostaisimme elämyslahjoja materian sijaan.

Toisaalta Thurén ei unohda pohtia, mitä tapahtuisi, jos kaikki lakkaisivat yhtäkkiä ostamasta esimerkiksi uusia vaatteita. Sillä olisi massiivinen vaikutus esimerkiksi työllisyyteen, kun niin myymälät kuin vaatetehtaat jouduttaisiin sulkemaan. 

Yksi mielenkiintoinen kysymys on myös kiertotalous ja esimerkiksi vaatteiden kierrättäminen. Kierrättämisestä pitäisi tehdä mielestäni helppoa, mutta Thurén kysyy mielestäni hyvin, että jos kierrättäminen on helppoa, niin madaltaako se kynnystä ostaa uutta? Tämä on mielestäni hyvä näkökulma. Mikäli esimerkiksi vaatteen saa helposti eteenpäin ja pois silmistä, herättää se helposti ajatuksen, että voi ostaa uutta, kun entisestä pääsee niin helposti eroon. 

Jos mikä on varmaa, niin mielestäni paljon on vielä tehtävää maailman muuttumisessa ja ihmisten asenteiden muuttamisessa sekä tietoisuuden lisäämisessä. Tämä kirja on kuitenkin yksi hyvä askel oman tietoisuuden lisäämiseen. Suosittelenkin tätä kirjaa ehdottomasti kaikille!

Teos: 

Julia Thurén: Kaikki kuluttamisesta - Näin aloin käyttää rahojani paremmin. Gummerus, 2021. Kuunneltu Suplasta. Äänikirjan lukija: Heljä Heikkinen. Kesto: 7 h 58 min. Julkaistu Suplassa 9.8.2021. 

Kirja-arvostelu: Jenny Colgan / Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita

Löysin jälleen itselleni uuden kirjailijan Jenny Colganin, jonka Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita  -teokseen tartuin innolla. Löysin vasta kirjan luettuani tiedon, että kirja on trilogian toinen osa. Olisi voinut olla hyvä lukea ensimmäinen osa ensin, sillä en ihan päässyt kiinni tapahtumiin ja henkilöhahmoihin. 

Trilogia kertoo Pollysta, joka asuu nyt - trilogian toisen teoksen alussa -  pienellä saarella, jolta ei vuoroveden noustessa pääse mihinkään ajotien huuhtoutuessa piiloon. Polly on onnellinen ja hän on löytänyt saarelta ystäviä sekä ihanan poikaystävän Hucklen. Polly rakastaa leipomista ja on löytänyt unelmiensa työn saaren leipomossa. 

Sitten alkaa tapahtua. Leipomon omistaja kuolee, eikä Polly tule toimeen uuden omistajan kanssa. Kommellusten seurauksena Polly saa potkut. Poikaystävä Huckle lähtee avuksi veljelleen ja on paljon poissa. Polly joutuukin selviämään yksin miettiessään, miten saada töitä. Saarelle palaa myös leskeksi joutunut Selina, jolle Polly ei uskalla kertoa aikaisemmista tapahtumista Selinan nyt kuolleen miehen kanssa. 

Kokonaisuudessaan teoksessa on ainekset hyvään tarinaan, mutta en oikein lämmennyt Pollyn henkilöhahmolle. Minulle jäi hänestä vähän ruikuttava ja itsekeskeinen kuva. Polly on lahjakas leipuri, mutta hän odottaa, että kaikki rakastavat häntä. 

Suuressa roolissa tarinaa on myös Pollyn lemmikki, lunni nimeltä Niilo, enkä oikein ymmärtänyt, miksi linnusta puhutaan niin paljon. Myös sivuhahmot jäävät vähän vieraiksi. 

Tarina tuntuu ontuvalta, mutten tiedä olisiko siihen auttanut se, että olisi lukenut trilogian ensimmäisen osan ennen tätä. Suositukseni onkin, että lue mieluummin trilogian ensimmäinen osa ja päätä sen jälkeen, jatkatko tähän teokseen.  Ensimmäinen osa on nimeltään "Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua".

Teos:

Jenny Colgan: Auringonsäteitä ja vuoroveden vaiheita (Summer at Little Beach Street Bakery). Gummerus kustannus, 2021. Suomentaja: Paula Takio. 


Suosittelen lukemaan:

Cecelia Ahern: Ihmemaa

Clare Pooley: Totuushaaste

Beth O'Leary: Vaihtokauppa



Kirja-arvostelu: Agatha Christie / Neiti Marplea ei petetä

Olen Agatha Christien dekkareiden suuri fani ja aika ajoin lukaisen yhden hänen kirjoistaan. Nyt valitsin Suplasta kuunteluun Neiti Marplea ei petetä -teoksen. Tämä on toinen hänen teoksistaan, jonka kuuntelen äänikirjana. Alan kuitenkin kallistua siihen, että teokset ovat parempia luettuina. 

Teos alkaa siitä, kun neiti Marplen ystävä, rouva Ruth van Rydock, kertoo neiti Marplelle huolestaan sisarestaan Carrie Louisesta. Carrie Louise on naimisissa kolmatta kertaa ja sisarensa rouva Ruth van Rydockin mielestä Carrie Louisella on taipumusta rakastua vääriin miehiin. 

Carrie Louise on myös rikas ja rouva Ruth van Rydock pelkää sisarensa olevan vaarassa. Hän pyytääkin neiti Marplea menemään sisarensa luo hetkeksi asumaan ja tutkailemaan tilannetta. Tähän pyyntöön neiti Marple luonnollisesti suostuu. 

Tullessaan Carrie Louisen luo, Neiti Marple aistii heti, että talon ilmapiirissä on jotain outoa. Carrie Louisen nykyinen aviomies, Lewis Serrocold, on perustanut ammattikoulun nuorisorikollisille. Koulu sijaitsee heidän talonsa mailla, joten paikassa vilisee henkilökuntaa ja ammattirikollisia sekä Serrocoldin avustaja Edgar Lawson, jolla on pahoja mielenterveysongelmia. 

Sukulaisista talossa asuu myös Carrie Louisen adoptiotyttären tytär Gina ja hänen murjottava aviomiehensä Walter sekä Carrie Louisen oma tytär Milred ja Milredin ex-miehen kaksi poikaa Alex Restrick ja Stephen Restrick.

Ihmisiä on paljon ja äänikirjassa ne menevät välillä hiukan sekaisin. Alussa on paljon esittelyjä ja alkukeskusteluita, kun neiti Marple tarkkailee tilannetta ja keskustelee ihmisten kanssa. 

Sitten alkaa tapahtua. Paikalla saapuu Carrie Louisen ensimmäisen aviomiehen poika, Christian Gulbransen, joka oudon välikohtauksen jälkeen löytyy ammuttuna. Gulbransenin kirjoituskoneesta löytyy viesti, jossa sanotaan, että Carrie Louisea myrkytetään. Paikalle saapuu poliisista rikostarkastaja Curry ja alkaa selvittely - miksi uhri tapettiin, kuka hänet ampui ja myrkytetäänkö Carrie Louiesea? Onko syyllinen joku läheinen vai löytyykö se nuorisorikollisista? 

Teoksen juoni kietoutuu hyvin yhteen ja lopputulos ei ole mielestäni kovinkaan ennalta-arvattava. Tämä teos ei kuitenkaan yltänyt lempikirjoihini, eikä oikein jaksanut pitää mielenkiintoani yllä koko teoksen ajan. Neiti Marple on tapansa mukaan nokkela ja pidän hänen hahmostaan kovasti. 

Teos:

Agatha Christie: Neiti Marplea ei petetä (They do it with mirrors), 1952. WSOY. Suomennos: Leena ja Matti Jaskari. Kuunneltu Suplasta. Lukijana Lars Svedberg. Julkaistu 23.11.2018.


Jos innostut dekkareista, voisit innostua myös seuraavista: 






Kirja-arvostelu: Jill Mansell / Kaikki alkoi salaisuudesta

Englantilaisen Jill Mansellin teoksen Kaikki alkoi salaisuudesta pirteän keltainen kansikuva houkutteli minut tarttumaan siihen. Jill Mansellin tuotantoa en ole aikaisemmin lukenut. Tätä kirjaa mainostettiin kepeänä kesälukemisena, ja se olikin kevyttä viihdettä, joka sopii hyvin rentoutumiseen vaikkapa raskaan päivän päätteeksi.  

Teoksen pääosassa on vajaa kolmekymppinen Lainey, joka ystävänsä Kitin kanssa menettää työpaikkansa. Lainey ja Kit löytävät ihanalta kuulostavan työpaikan perheestä, joka tarvitsee apua kodin- ja puutarhanhoitoon cornwallilaisessa merenrantatalossa. Työn ehtona on, että hakijoiden on oltava pariskunta, mitä juuri jätetyksi tullut Lainey ja hänen homoystävänsä Kit eivät ole. Lainey ja Kit päättävät kuitenkin huijata ja tulevat valituksi työhön. 

Kirjassa päästään seuraamaan muun muassa perheen vanhinta jäsentä, Sir Richardia. Vajaa 80-vuotias Sir Richard on entinen Hollywood-tähti, jota ei kiinnosta vastata faneilleen heidän lähettämiin lukuisiin kirjeisiin ja lahjoihin. Mukana on myös Sir Richardin miniä Majella lapsineen sekä Majellan poikapuoli Seth, joka iskee silmänsä varattuna pitämäänsä Laineyhin. 

Nopeasti tehokkaista Laineysta ja Kitistä tulee perheelle korvaamattomat, eivätkä he saa potkuja vaikka salaisuus aika pian paljastuukin. Erityisesti Laineylla on suuri vaikutus perheenjäseniin, sillä hän ei pelkää puuttua toisten elämiin ja hänen kaiken korjaava luonne saa paljon positiivisia muutoksia aikaan. Lainey muun muassa tarttuu rakkautta kaipaavan Majellan toiveisiin sekä pakottaa Sir Richardin vastaamaan fanikirjeisiin, mikä johtaakin yllättävään käänteeseen Sir Richardin elämässä. 

Kirja on sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikka välillä erityisesti Laineyn kaikkeen pystyvä luonne herätti ärsytystä. Tarina on myös vähän itsestään selvä, erityisesti loppua kohti olisin toivonut hiukan sähäkämpää menoa.

Tämä on kuitenkin sellainen hyvän mielen kirja, jossa kaikki menee ihanasti, joten se sopii hyvin mukavaksi viihteeksi silloin kun tarvitsee onnellisuutta. Mansell onkin mielestäni kirjailijana hyvä löytö ja luen häneltä varmasti jonkin muunkin teoksen!

Teos:

Jill Mansell: Kaikki alkoi salaisuudesta (It Started With a Secret). Bazar, 2020. Suomentaja: Pirjo Ruti. 

 

Kirja-arvostelu: Nora Roberts / Yön sävelet

Olen lukenut nuoruudessani useita Nora Robertsin teoksia, mutta viime vuosina Robertsin teokset ovat jääneet. Nyt löysin Suplasta hänen Rehellinen petos -teoksensa, mutta luovutin parin tunnin päästä. Kirja ei temmannut mukaansa ja olisi kestänyt äänikirjana noin 20 tuntia. 

Pidän Robertsin tuotannosta kuitenkin yleensä, joten vaihdoin kuunteluun hänen teokseensa Yön sävelet. Teos kertoo kuuluisasta Maggie Fitzgeraldista, joka siirtyy pois julkisuuden valokeilasta ja ostaa ränsistyvän mökin maaseudulta. 

Maggie aloittaa samantien mökin kunnostamisen ja kuvioon astuu maisema-arkkitehti Cliff. He päätyvät intohimoiseen suhteeseen, mutta miten suhteen käy kun mökin tiluksilta löytyykin ruumis, ja maaseudun asukkaiden salaisuudet alkavat paljastua?

Kirjan juoni on hiukan itsestään selvä ja kertoo pääosin Maggien ja Cliffin kiihkeästä suhteesta. Murhattu ruumis kuitenkin koukutti minut kuuntelemaan teoksen loppuun saakka. Olisin mielellään kuunnellut lisääkin maaseudun asukkaista ja heidän salaisuuksistaan, mutta tarina jäi hiukan tyngäksi. 

Kirjan tarina oli sujuvasti etenevä ja melko lyhyt, joten sen jaksoi hyvin kuunnella. 

Robertisilta suosittelisin kuitenkin lukemaan mieluummin hänen ihanan Unelmatrilogiansa, johon kuuluvat teokset Kaukainen unelma, Unelmien aika ja Unelmien voima. Siihen ihastuin ja tiedän, että Robertsilta löytyy paljon muitakin helmiä. 

Teos:

Nora Roberts: Yön sävelet. Storyside/Harlequin. Äänikirjan lukija: Outi Vuoriranta. Julkaistu Suplassa 26.5.2016. Kesto 6 h 36 min. Kuunneltu Suplasta. 


Kirja-arvostelu: Taina Laane / Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä sinulle, joka kokee syvästi

Bongasin Suplasta Taina Laanen ihanan teoksen Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä hänelle, joka kokee syvästi. Laane avaa teoksessaan herkkyyttä omakohtaisten kokemusten kautta myötätuntoisella otteella. 

Teoksen runkona toimii Laanen kirjoittamat kirjeet, jonka ympärillä on tietoa herkkyydestä sekä harjoituksia itsensä ymmärtämiseen ja palautumiseen. Laane kirjoittaa omakohtaisista elämänkokemuksistaan herkkyyden kanssa avoimesti ja vilpittömästi ja tuo teeman lähelle lukijaa. 

Yksi parhaimmista kuvauksista herkkyydestä on mielestäni Laanen kuvaus siitä, että herkälle tavallinen päivä saattaa olla extreme-elämys, sillä herkkä kokee asiat vahvasti eikä muita extremeä tarvita. 

Teoksessa herkkyyttä pohditaan erilaisissa arjen tilanteissa ja hyvin käytännön läheisesti. Herkkyyttä avataan esimerkiksi kuvaamalla omia reaktiotapoja tilanteisiin, kuten jos ylikuormittuminen alkaa uhata virikkeisen päivän jälkeen. Teos tarjoaa myös vinkkejä oman herkkyyden kanssa elämiseen ja kuinka herkkyyden voisi kääntää voimavaraksi itselleen.

Laanen mukaan kun on tietoinen omasta herkkyydestään ja erityispiirteistään, oppii sen kanssa elämään. Erityisen hyvä oivallus itselleni syntyi kirjeestä, jossa puhuttiin oman elämän järjestämisestä. Ensinnäkään kukaan muu ei voi tietää, mitä sinä tarvitset, joten elämä tulee itse järjestää sellaiseksi, että siinä on hyvä elää. 

Lisäksi rakastuin ajatukseen "oman pesän rakentamisessa", millä tarkoitetaan, että valitsee itselleen jonkin rauhallisen turvapaikan, jossa voi hengähtää ja rauhoittua. 

Kokonaisuudessaan teos on erittäin ihanasti kirjoitettu ja siitä sai paljon oivalluksia. Kirjeet puhuttelevat hyvin lukijaa ja saa ne tuntumaan henkilökohtaiselta viestiltä itselle. Lisäksi mielestäni äänikirjan lukijan Sanna Majurin lämmin ääni saa olon mukavaksi.

Suosittelenkin teosta kaikille, jotka kamppailevat herkkyytensä kanssa. 

Teos: 

Taina Laane: Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä hänelle, joka kokee syvästi. Kirjapaja, 2019. Lukija: Sanna Majuri. Kesto: 5 h 42 min. Kuunneltu Suplasta.


Jos innostuit tästä, lue myös:

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen


Kirja-arvostelu: Elaine N. Aron / Erityisherkkä ihminen

Olen viime vuosina havahtunut pohtimaan sekä esikoiseni että omaa (erityis)herkkyyttä, jonka myötä olen tutustunut aihetta koskevaan kirjallisuuteen. Näistä uusimpana luin Elaine N. Aronin vuonna 2017 julkaistun teoksen Erityisherkkä ihminen

Teoksessa on esitelty kattavasti erityisherkkyyttä, erityisherkän erilaisia piirteitä sekä muun muassa erityisherkkää ihmistä sosiaalisissa suhteissa ja parisuhteessa sekä työelämässä.

Erityisen hyvää kirjassa on mielestäni "Oletko erityisherkkä?" -testi, jonka myötä saa suuntaa omasta erityisherkkyydestään. Kokonaisuudessaan Aron esittelee helppotajuisesti ja myös omakohtaisten kokemusten kautta erityisherkän piirteitä. Positiivista kuitenkin on, ettei teoksessa ajatella kaikkia erityisherkkiä samasta puusta veistettyinä vaan se pyrkii kuvaamaan erityisherkkiä yksilöinä. 

Teoksen mukaan erityisherkkyyttä voi kuitenkin yksilöiden eroista huolimatta havainnollistaa EVÄS-säännön avulla. Tiivistetysti tämä tarkoittaa seuraavaa:

E: Empatia. Erityisherkkä kokee tunteet vahvasti - niin myönteiset kuin kielteisetkin tunteet. Erityisherkkä on usein empaattinen ja erityisherkän peilisolut auttavat erityisherkkää tuntemaan paremmin mitä toinen ihminen tuntee ja luo tunteen auttamisen halusta.  

V: Vivahteiden vaistoaminen. Erityisherkkä käsittelee aistitietoa huolellisemmin ja huomaa usein sellaisia pieniä asioita ja vivahteita, joita muut eivät aisti.

Ä: Ärsykkeiden liiallisuus. Erityisherkkä aistii paljon asioita ja käsittelee aistiärsykkeitä enemmän, joten hän myös väsyy nopeammin kuin toiset. Erityisherkkä myös stressaantuu herkemmin. 

S: Syvällinen käsittely. Erityisherkällä on taipumus käsitellä tietoa syvällisemmpi ja tavallista enemmän. Erityisherkät usein vertailevat asioita menneeseen tai muihin samanlaisiin tilanteisiin. Erityisherkällä on usein hyvä, muttei erehtymätön, intuitio. Syvällisen käsittelyn myötä erityisherkkä saattaa olla esimerkiksi päätöksissään hitaampi. 

Teoksesta sain itselleni paljon uutta tietoa ja uutta pohdittavaa, myös omasta itsestäni. Olen esimerkiksi aina tiennyt tarvitsevani paljon pohdinta-aikaa uusien asioiden ja muutosten äärellä, mutten ole yhdistänyt tätä piirrettä erityisherkkyyteen. Prosessoin asioita pitkään ja jään helposti myös vatvomaan asioita.

Oli mielenkiintoista lukea myös erityisherkästä ihmisestä parisuhteessa ja työelämässä. Tämä teos olisikin hyvä kirja esimerkiksi työnantajille, jotka haluavat ymmärtää paremmin erityisherkkiä työntekijöitään. Teoksen mukaan erityisherkkä saattaa esimerkiksi suoriutua huonommin silloin, kun joku tarkastelee hänen toimintaansa. Erityisherkälle olisikin hyvä antaa aikaa ja myös tilaa tehdä yksin. Lisäksi esimerkiksi hälinä saattaa rasittaa erityisherkkää enemmän kuin muita, joten tämä tulisi ottaa huomioon työoloissa ja -tehtävissä. Teos ei kuitenkaan missään nimessä nosta esiin sitä, että erityisherkkien tulisi saada erityisoikeuksia, vaan nostaa esiin sitä, kuinka erilaiset ihmiset voisi ottaa huomioon. 

Teos on kokonaisuudessaa kirjoitettu hyvin ja myös tutkimustietoa on esitetty kattavasti. Suosittelenkin teosta jokaiselle, myös ei erityisherkille, jotta kykenisimme ymmärtämään ihmisten erilaisia maailmoja. 

Teos:

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen. Nemo, 2017. Suomentaja: Sini Linteri.



Kirja-arvostelu: Elizabeth Adler / Talo Amalfissa


Löysin Suplasta Elizabeth Adlerin teoksen Talo Amalfissa, jonka kaunis kansikuva houkutteli minut tarttumaan siihen. Adlerin teoksia en ole aikaisemmin lukenut, mutta luulen, ettei tämä jää viimeiseksi. Välillä Suplasta löytyy todellisia helmiä ja tämä oli mielestäni sellainen. Ihana kertomus kauniissa miljöössä sekä vähän jännitystä ja yllättäviä käänteitä päälle. 


Kirjan päähenkilönä on Lamour, joka suree edelleen kaksi vuotta sitten traagisessa auto-onnettomuudessa kuollutta miestään. Maisema-arkkitehtinä toimiva Lamour hukuttautuu työhönsä ja hänen ystävänsä Jammy päättää tehdä asialle jotain. 

Ensinnäkin Jammy paljastaa karuja totuuksia Lamourin kuolleesta miehestä. Toiseksi Jammy houkuttelee Lamourin Italiaan, jossa Lamour on viettänyt onnellisia lapsuusaikoja. 

Italiassa Lamour päätyy isänsä talolle Amalfiin, jossa ei ole käynyt lähes 30 vuoteen, kertaakaan isänsä salaperäisen kuoleman jälkeen. Lamour päättää Jammyn yllätykseksi muuttaa ränsistyneeseen taloon ja aloittaa sen kunnostamisen. Talo on täynnä muistoja ja Lamour alkaa etsimään vastauksia isän salaperäiseen kuolemaan. 

Apunaan Lamourilla on viisas puutarhuri Mifune, jonka Lamour muistaa jo lapsuudestaan. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä Lamourin paluuseen. Esimerkiksi naapurissa asuva Lorenzo kieltää lapsiaan tapaamasta Lamouria, mutta miksi? 

Talo Amalfissa -teoksessa on mielestäni hyvä tarina, mutta erityisesti pidin sen tunnelmasta ja miljöökuvauksesta. Tarinassa on sopivasti kevyttä viihdettä, suhdedraamaa ja jännitystä. Sopii hyvin luettavaksi syksyn sadepäiviin!


Teos:

Elizabeth Adler: Talo Amalfissa. Gummerus. Kuunneltu Suplasta. Julkaistu Suplassa: 28.12.2020. Lukija: Anniina Piiparinen. Kesto: 10 h 21 min. 

Kirja-arvostelu: Lucinda Riley / Perhosten huone

Tänä vuonna menehtynyt kirjailija Lucinda Riley on kuulemani mukaan erittäin suosittu ja hänen kirjojaan on käännetty lähes 40 eri kielelle. Erityisesti hänen 7 sisarta -sarjaansa olen kuullut kehuttavan todella paljon. Tartuin nyt kuitenkin hänen romaaniinsa Perhosten huone, mikä oli ensimmäinen Rileyn kirja jonka luin. 

Perhosten huone kertoo 69-vuotiaasta Posysta, jonka tarinaa seurataan niin tänä päivänä kuin takaumissa lapsuudesta ja nuoruudesta. Nykyhetkessä Posy asuu isossa Admiral Housessa, lapsuudenkodissaan, josta hänellä on ihania muistoja erityisesti isänsä kanssa vietetyistä hetkistä. 

Admiral House on kuitenkin alkanut rapistua, eikä jo 25 vuotta leskenä olleella Posylla ole enää muuta mahdollisuutta kuin myydä talo. Talon myyntiin liittyvät tapahtumat kuitenkin paljastavat salaisuuksia niin Posyn menneisyydestä kuin hänen läheistensä elämistä. Posyn lisäksi teoksen keskiössä ovat hänen kaksi poikaansa, Sam ja Nick, sekä heidän perheensä. 

Perhosten huone on melko pitkä luettava. Teoksen alussa on paljon takaumia, ja halusin vain päästä eteenpäin kirjassa. Kuitenkin tarinan juoni alkoi tiivistyä puolivälissä ja odotin kovasti, että pääsen lukemaan mitä tapahtuu. Posyn menneisyydestä paljastuu yllättäen paljonkin asioita - hänen isästään, äidistään sekä nuoruudenrakkaudestaan Freddiestä, johon Posy yllättäen törmää. 

 Myös Posyn poikien elämistä tapahtuu paljon erilaisia käänteitä, jotka vievät mennessään. Sam on epäonninen yrittäjä, eikä rahaa riitä enää edes laskujen maksuun. Sam näyttää yrittävän kaikkensa perheensä eteen, mutta kulissien takaa alkaa paljastua ei niin mukavia totuuksia. Nick puolestaan on menestynyt antiikkikauppias, joka on vihdoin löytänyt naisen, jonka kanssa voisi asettua aloilleen. Nick kuitenkin selvästi salailee jotain, mutta mitä sieltä paljastuu? 

Loppua kohden salaisuuksien verhoja alkaa aueta hyvinkin paljon ja ihan sääliksi käy kuinka lähemmäs 70-vuotias Posy sen kestää. Vaikka lopussa moni asia päättyy hyvin, on se mielestäni hyvin surullinen ja osittain aika karuakin luettavaa. Posy on kuitenkin henkilöhahmona erittäin miellyttävä, fiksu ja sydämellinen. 

Teoksesta huokuu lämmin tunnelma, vaikka siinä käsitellään myös hyvin vakavia aiheita, kuten väkivaltaa ja sotaa. Lucinda Rileytä ei turhaan kehuta, vaikken tiedäkään, jaksanko siltikään tarttua 7 sisarta -sarjaan.  Lucinda Rileyn kirjoitustyylissä on mielestäni paljon samaa kuin tykkäämieni kirjailijoiden Jojo Moyesin ja Liane Moriartyn, joten voi olla, että luen häneltä myös jonkun toisen romaanin!

Teos:

Lucinda Riley: Perhosten huone (The Butterfly Room). Bazar, 2020. Suomentanut: Tuukka Pekkanen. 


Mikäli kiinnostuit kirjasta, voisit tykätä myös näistä:

Jojo Moyes: Yömusiikkia

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä

Kirja-arvostelu: Clare Pooley / Totuushaaste

Bongasin Suplasta Clare Pooleyn esikoisromaanin Totuushaaste, joka osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi ja viihdyttäväksi. Kuuntelin sen aika nopeaan tahtiin, mikä kertoo siitä, että koukkuun jäin! 

Totuushaasteen yhtenä päähenkilönä on kahvilan omistaja Monica. Monica löytää kahvilastaan vihkon, jonka kannessa lukee "Totuushaaste". Vihko on 79-vuotiaan taiteilijan Julianin, johon Julian on avautunut yksinäisyydestään. Julian haastaa vihkon löytäjää kirjoittamaan siihen oman totuutensa, jonka jälkeen vihko tulee jättää seuraavalle kirjoittajalle. Vihko alkaa kiertämään ja tästä alkaa tapahtumasarja, joka kietoo vihkon löytäjät yhteen, paljastaa heidän totuutensa ja muuttaa elämän. 

Teoksen idea on ihana. Sen lähtökohtaisena ajatuksena on pohtia sitä, mitä tapahtuisi, jos kaikki kertoisivat totuuden elämästään, eivätkä valehtelisi? Se kysyy, mitä oikeastaan tiedämme toisistamme, niistä joita kohtaamme tai jotka asuvat naapurissamme? 

Teos kertoo joukosta hyvin erilaisia ihmisiä, joista jokaisella on omat salaisuutensa ja salaiset haaveensa. Näitä salaisuuksia peitellään esimerkiksi kovalla työllä, päihteillä tai luomalla upean kuvan itsestään sosiaalisessa mediassa. 

Pooleyn teos etenee hyvin eteenpäin ja jokainen vihkon uusi kirjoittaja tuo tarinaan mukanaan erilaisen näkökulman. Vahva suositus siis tälle kirjalle!


Teos:

Clare Pooley: Totuushaaste (Authenticity Project). WSOY, 2021. Suomentaja: Ulla Selkälä. Äänikirjan lukija: Mari Nenonen. Kuunneltu Suplasta. 

Kirja-arvostelu: Liane Moriarty / Nainen joka unohti

Liane Moriarty on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkikirjailijoistani. Moriartyn teokset ovat hyvin monipuolisia, ja niiden mielenkiintoiset henkilöhahmot kietovat lukijan nopeasti koukkuunsa. Viimeisimpänä luin hänen teoksensa Nainen joka unohti, joka taisi nousta yhdeksi lempikirjakseni. 

Kirjan päähenkilönä on Alice, joka lyö päänsä steppitunnilla ja menettää muistinsa. Herättyään sairaalassa, Alice uskoo olevansa ensimmäistä lastaan odottava ja onnellisesti naimisissa oleva 29-vuotias. Todellisuudessa Alice on kuitenkin jo 10 vuotta vanhempi kolmen lapsen äiti ja keskellä riitaisaa avioeroa miehensä Nickin kanssa. Alice joutuu katsomaan elämäänsä vierain silmin, tutustumaan uudestaan lapsiinsa ja ystäviinsä. Ennen kaikkea Alice päätyy tutkimaan, miten ihmeessä hänen elämäntilanteensa muuttui kymmenessä vuodessa sellaiseksi, johon ei olisi 29-vuotiaana uskonut päätyvänsä. 

Teema on äärimmäisen mielenkiintoinen jo ihan siitä lähtökohdasta, että se laittaa miettimään omaa elämäänsä, ja miten mihinkin on päätynyt. Tarina on hieno tutkimusmatka itseen sekä omaan elämään ja sen monipuolisiin vaiheisiin. On myös kamala ajatus, ettei muistaisi omia lapsiaan. Kirja onkin koskettava, mutta samalla hyvin viihdyttävä lukea. 

Moriarty on mielettömän hieno kirjoittaja - hän paljastaa juonta pala palalta ja pitää lukijan koukussa alusta loppuun saakka. Tästäkään teoksesta ei jännitystä puutu. Miksi Alicea ahdistaa yksi tietty risteys kotinsa lähellä? Voisiko hänen ja Nickin välit enää palata ennalleen? Tätä kirjaa suosittelen luettavaksi jokaiselle. 


Teos:

Liane Moriarty: Nainen joka unohti (What Alice Forgot). WSOY, 2016. Suomentaja: Helene Bützow.


Jos innostuit tästä, voisit tykätä myös:

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä

Jojo Moyes: Yömusiikkia

Lucinda Riley: Yöperhonen


Kirja-arvostelu: Sophie Hannah / Kuolema ostaa paikkalipun


Innostuin kun kuulin uudesta Hercule Poirot -dekkarista. Kyseessä on neljäs Sophie Hannah'n Agatha Christien perikunnan siunauksella kirjoittama Hercule Poirot -kirja. Kunnon murhamysteerien ystävänä odotin kovasti syyllisen arvailua ja mutkikkaita käänteitä, mutta ne osoittautuivatkin vähän turhan mutkikkaiksi. 

Kuolema ostaa paikkalipun -teoksessa Hercule Poirot ja Scotland Yardin etsivä Edward Catchpool kutsutaan pelastamaan nuoren naisen, jota syytetään murhasta. Niimpä Poirot ja Catchpool matkaavat Kingfisher Hillin kartanoon, mutta jo matkalla he törmäävät outoihin tapahtumiin. Lopulta ruumiita on useampia, mutta liittyvätkö ne toisiinsa? Saako Poirot pelastettua nuoren naisen hirsipuulta?

Kirjan alku on valitettavasti hiukan sekava ja tylsä. Tapahtuu paljon outoja sattumia, joiden perässä on vaikea pysyä. Kirjan puolivälin jälkeen vyyhti alkaa kuitenkin aueta ja myös mielenkiintoa kirjaan tulee huomattavasti lisää. Kirjassa tuntuu olevan aika paljon toistoa, samoja asioita pyöritellään useaan kertaan. En tiedä onko tämä keino yrittää pitää lukijat monimutkaisessa juonessa mukana? Myönnän, että se oli myös ihan tarpeellista. 

Kirjassa on hyvin perinteinen asetelma fiksusta Hercule Poirotista ja tyhmästi etsivästä. En tiedä miksi tämä tällä kertaa kuitenkin särähti itselleni pahemmin kuin aiemmin. Poirot tuntui olevan määräilevämpi ja tietäväisempi kuin aiemmin. Myös loppuhuipennus on hyvin Hercule Poirot-tyylinen, hän kokoaa kaikki yhteen ja totuudet alkavat paljastua. Pakko myöntää, etten päässyt tällä kertaa kärryille syyllisestä koko teoksen aikana. Onko se sitten hyvän vai huonon kirjan merkki? Loppupäätelmäni on, että kirja olisi luultavasti parempi elokuvana. 



Teos:

Sophie Hannah: Kuolema ostaa paikkalipun (The Killings at Kingfisher Hill). WSOY, 2021. Suomentaja Terhi Vartia. Sarja: Hercule Poirot'n mysteerit, osa 4.



Kirja-arvostelu: Cecelia Ahern / Ihmemaa



Pitkästä aikaa kirjastossa käydessäni etsiskelin itselleni uusia kirjailijoita ja käsiini sattui Cecelia Ahernin teos Ihmemaa. Täytyy heti alkuun todeta, että olipas onnistunut valinta! Teos on aika omalaatuinen, mutta hyvin eteenpäin soljuva ja jollain oudolla tavalla todella kiehtova. 

Kirja kertoo 34-vuotiaasta Sandy Shortista, joka on omistanut elämänsä kadonneiden etsimiselle. Kun Sandy oli 10-vuotias, hänen naapurinsa samanikäinen tyttö, Jenny-May, katosi jälkiä jättämättä. Siitä lähtien Sandya on piinannut kysymys siitä, mihin kaikki oikein katoaa?

Sandy saa asiakkaakseen  epätoivoisen Jack Ruttlen, jonka nuorempi veli Donal on kadonnut jo vuosi sitten. Sandy ei kuitenkaan saavu sovittuun tapaamiseen Jackin kanssa, vaan katoaa itse mystisesti juoksulenkiltään. Mystistä katoamisessa on erityisesti se, että Sandy päätyy kylään, mikä tarjoaa vastauksia siihen, mihin kaikki oikein katoavat. Jack lähtee etsimään Sandya, mutta löytyykö hän koskaan? Entä Jackin veli Donal?

Kirjan mielikuvituksellinen tarina on hyvin lämminhenkinen ja kiehtova. Sandyn pakkomielle etsimiseen on tehnyt hänestä hyvin yksinäisen henkilön, joka kuitenkin pohjimmiltaan haluaisi itse tulla löydetyksi. Kirjassa on esitelty myös koskettavasti kadonneiden lähipiirin toivoa, odotusta, kaipuuta ja luopumista. 

Luin tätä kirjaa suurella mielenkiinnolla, ja laitoinpa toisenkin Cecelia Ahernin teoksen lukulistalle! 

Teos:

Cecelia Ahern: Ihmemaa (A Place Called Here). Gummerus Kustannus, 2008. Suomentanut: Terhi Leskinen. 

Kirja-arvostelu: Sophie Kinsella / Tavataanko oikeasti?

Kuten todennäköisesti monelle muullekin, minulle Sophie Kinsellan nimestä tulee ensimmäisenä mieleen hänen suosittu Himoshoppaaja -kirjasarjansa. Itse asiassa tajusin, etten ole hänen muita kirjoja lukenutkaan. Nyt bongasin Suplasta hänen uusimman, kesäkuussa 2021, julkaistun teoksensa Tavataanko oikeasti? ja otinkin sen heti kuunteluun. 

Kirja kertoo Avasta, joka tuskastuu deittisovelluksiin ja päättää keskittyä sen sijaan kirjan kirjoittamiseen. Hän matkustaa Italiaan kirjoittajaretriittiin, jossa jokainen osallistuja on anonyymi. Yllättäen ja yhtään sitä odottamatta, Ava löytääkin retriitiltä rakkauden. Anonyymilla retriitillä ei tiedetä kuitenkaan edes toistensa nimiä ja myös muista henkilökohtaisista asioista puhuminen on kielletty, joten tutustuminen toisiin alkaa vasta kotimaassa. Kotiinpaluun jälkeen toisen todellinen identiteetti alkaa paljastua, eikä kaikki olekaan enää pelkkää unelmaa. 

Kirjan idea ja juoni on hauska, ja toisen erilaisten puolien paljastuminen aiheuttaa kommelluksia. Toinen kun ei paljastukaan ihan samanlaiseksi kuin itse, vaan päinvastoin. Mielestäni on kuitenkin ihana ajatus, että ensin rakastutaan ja vasta sitten tutustutaan siihen kuka toinen on. Onkin hyvä kysymys, onko vetovoima suurempi kuin esimerkiksi toisen ihmisen elämäntavat, asunto, mieltymykset, exät tai ystävät? 

Kuten muutkin Kinsellan teokset, on tämäkin kirja sellaista kevyttä luettavaa, jossa ei tarvitse paljon ajatella. Perushyvää hömppää, jossa ei hirveästi ahaa-elämyksiä synny. Kirja kuitenkin soljuu mukavasti eteenpäin ja siinä on useita hauskojakin kohtia. Kirjan alussa on myös hyvää huumoria nykypäivän deittailusta sovellusten maailmassa. Teos ei kuitenkaan ole Kinsellan parhaita kirjoja, mutta ihan kelpo kirja. 

Kuuntelin teoksen äänikirjana ja on pakko antaa tunnustusta lukija Leena Pöystille. Hänen eläytymisensä kirjaan on todella hienoa ja voi olla, että vaikutti positiivisesti kirjan lukukokemukseen. Tämä teos saattaakin olla siis parempi äänikirjana.


Teos:

Sophie Kinsella: Tavataanko oikeasti? (Love Your Life). WSOY, 2021. Suomentaja: Maija Heikinheimo. Äänikirjan kertoja: Leena Pöysti. Kuunneltu Suplasta.



Kirjavinkit: Itsemyötätunto

“Yksi myötätuntoinen hetki voi muuttaa päivän kulun ja useat hetket koko elämän”, näin toteaa Ronnie Grandell, joka on kirjoittanut ensimmäisen kotimaisen kirjan itsemyötätunnosta. 

Kiinnostuin teemasta pohtiessani omaa sisäistä puhettani. Huomasin olevani itselleni usein erittäin ankara siitä, etten osaa tai ole tarpeeksi. Olen ruma, huonompi kuin muut tai muuten vain tyhmä. Tämän myötä päätin lähteä tutkimaan itsemyötätuntoa ja löysin jonkin verran tietoa eri kirjoista. Alla muutama nosto kirjoista ja lopussa lista käyttämistäni kirjoista vinkiksi, mikäli haluat lukea aiheesta lisää.

Ensinnäkin, Itsemyötätunnolla tarkoitetaan ajatusta siitä, että olisi kriittisyyden sijaan kuin ystävä itselleen. Arto Pietikäinen kuvailee itsemyötätuntoa siten, että on itse itselleen kuin sellainen ystävä, joka kertoo olevansa tässä sinua varten ja ymmärtävän sinua. Ronnie Grandell puolestaan pitää itse määritelmästä, että itsemyötätuntoinen ihminen suhtautuu itseensä ystävällisesti ja sydämellisesti. Krisse Lipposen mukaan ystävällisyys itseään kohtaan on ymmärrystä ja ystävällisyyttä omia tunteitaan, heikkouksiaan, virheitään ja puutteitaan kohtaan. Lipposen mukaan itsemyötätunto näkyy erityisestä vaikeina hetkiä ja olennaista onkin juuri vaikeuksien hyväksyminen osana normaalia ihmisen elämää. 


Itsemyötätunnon todettuja positiivisia vaikutuksia voisi listata vaikka kuinka monta. 

Grandell nostaa esiin esimerkiksi sen, että tutkimusten mukaan itseensä myötätuntoisesti suhtautuvat ihmiset ovat tyytyväisempiä, vitkuttelevat vähemmän epämiellyttävien tehtävien kohdalla, kestävät vastoinkäymisiä paremmin ja ovat tarpeen tullen jämäkämpiä. Tämän arvioidaan johtuvan siitä, että itsemyötätuntoiset ihmiset suhtautuvat itseen lempeämmin virheiden tullessa, palautuvat näin niistä nopeammin ja jaksavat yrittää uudelleen nopeammin.

Omaa itsemyötätuntoa voi tarkastella kahdesta näkökulmasta: 1) kuinka puhut itsellesi ja 2) kuinka kohtelet itseäsi tai suhtaudut itseesi. 
Anu Tevanlinnan mukaan se, miten itselleen toistuvasti puhuu, vaikuttaa omaan käsitykseen itsestä. Mikäli itselle puhuu lannistavasti ja vähätellen, kuten puhutellen itseään epäonnistujana, alkaa vähitellen uskoa tämän olevan totta. Tällöin sisäinen puhe saattaa viedä itsevarmuuden ja saada haasteet tuntumaan mahdottomilta. 

Itselleen voi puhua myös itsemyötätuntoisesti eli motivoivasti, kannustavasti, lempeästi ja ymmärtävästi, niin että saat itsesi yrittämään ja innostumaan. Tämä saattaa kuulostaa alkuun yhdentekevältä, mutta mieti, mikä tunne sinulle tulee kun kerrot itsellesi olevasi maailman surkein? Entäs kun kerrot olevasi pätevä, hyvä tai ihana? Tällaista puhetta olisikin hyvä harjoitella, etenkin jos saa itsensä kiinni itsekriittisyydestä. Pohdi siis, mitkä sanat olisivat sinulle kannustavia tai lohduttavia juuri tällä hetkellä ja kerro ne itsellesi.

Sisäisen puheen lisäksi itsemyötätunto on myötätuntoista ja huolenpitävää suhtautumista itseen. Pietikäisen mukaan itsemyötätuntoinen käyttäytyminen tarkoittaa sitä, että toteuttaa sellaisia tekoja, jotka heijastavat itsestä välittämistä. Ja tällaisia tekojahan ovat kaikki ne teot, joiden koet tukevan omaa hyvinvointiasi. Toiset kaipaavat luonnossa liikkumista, toiset hyvää ruokaa ja toiset esimerkiksi rentoutumista hyvän kirjan parissa. Joskus myötätuntoisin teko voi olla myös muiden apuun turvautuminen. Lisäksi Lipposen mukaan itsemyötätuntoa on puolustava itsemyötätunto, jolloin ihminen löytää rohkeutta ja vahvuutta puolustaa itseään kohdatessaan vääryyttä.

Vaikka itsemyötätunnon kokisi nyt vaikeaksi, voi sitä onneksi harjoitella läpi elämän. 

Tevanlinnan mukaan harjoittelu saattaa olla vaikeaa ja tuntua aluksi teennäiseltä. Harjoittelun myötä itsetuntoisesta käyttäytymisestä ja puheesta voi kuitenkin muodostua uusi normaali. Pienet sanat ja teot voivat toimia muutoksen käynnistäjänä ja johtaa kohti parempaa elämää.


Lähteinä käytetyt teokset: 


Grandell, Ronnie. Itsemyötätunto. Tammi, 2015.  

Lipponen, Krisse. Resilienssi arjessa. Duodecim, 2020. 

Pietikäinen, Arto. Joustava mieli tukena elämänkriisissä. Duodecim, 2019. 

Tevanlinna, Anu. Hyvinvointia mielelläsi - Arvoista suunta elämänmuutokseen. Atena Kustannus, 2020. 

 
 

Kirja-arvostelu: Hanna Brotherus / Ainoa kotini

Mielestäni on aina ollut mielenkiintoista lukea elämänkertoja sekä muutenkin oikeaan elämään pohjautuvia teoksia. Nyt käsiini sattui Hanna Brotheruksen esikoisteos Ainoa kotini, jossa Brotherus sukeltaa omaan itseen tutkimalla lapsuuttaan, perhettään ja omia elämänvaiheitaan.  

Kirja on mielestäni kirjoitettu hyvin avoimesti ja rehellisesti, ja niin, että sisintäni kyllä riipaisi useaan otteeseen. Erityisesti kirjassa nousee esiin naiseus, äitiys ja kehollisuus. Yhtenä vahvana teema on syömishäiriö, johon on sairastunut niin Brotheruksen sisko, tytär sekä hän itse. Kehosta ja syömishäiriöstä elämässä on kirjoitettu hyvin ajatuksia herättävästi.

Brotherus avautuu kirjassa monista teemoista, mutta erityisesti kirja sai minut pohtimaan omaa lapsuuttani ja äitiyttäni. Oikeastaan koen, että omat kokemukseni ovat hyvin erilaiset, huomaan, että olen eri sukupolvea ja lisäksi myös vasta äitiyteni alussa. En siis varsinaisesti kokenut itse samaistuvani kerrottuun, mutta eri sukupolvikokemukset ovat aina mielenkiintoista luettavaa.

Kirjasta jäi oikeastaan vähän kaksijakoiset fiilikset. Kyllä, kirja oli kirjoitettu niin avoimen rehellisesti, että itkin useaan otteeseen. 
Toisaalta kirjoitustyyli oli omaan makuuni hiukan liian taiteellista ja runollista. Kaunista ja koskettavaa kylläkin. 

Kirja on hyvin omanlaisensa teos, johon olisin kaivannut ripauksen lisää tarinankerrontaa. 



Teos:
Hanna Brotherus: Ainoa kotini. WSOY, 2021. 

Kirja-arvostelu: Marian Keyes / Aikuiset ihmiset

Yritän aina etsiä uusia hyviä kirjailijoita ja hyvänkuuloinen esittelyteksti sai minut tarttumaan Marian Keyesin teokseen Aikuiset ihmisetEpäröin tosin hiukan, kun huomasin, että kirja kestäisi äänikirjana lähes 21 tuntia. Esittelytekstin pohjalta kirja vaikutti kuitenkin hauskalta, joten päätin lähteä kuuntelemaan sitä. Ja noh, suoraan sanoen ei olisi kannattanut. 

Ainakin äänikirjana henkilöiden paljoudessa ja heidän sukulaissuhteissaan oli alkuun vaikea pysyä perässä. Kirja pyörii pääosin Caseyn veljesten Edin, Johnnyn ja Liamin sekä heidän vaimojensa Caran, Jessien ja Nellin ympärillä. Mukana on myös paljon jo aikuisikäänkin ehtineitä lapsia sekä muita sukulaisia ja sivuhahmoja. 

Esittelyteksti koukutti sillä, että kirjassa Cara saa aivotärähdyksen ja latelee julki koko suvun salaisuudet. Kirja alkaakin mainiolla kohtauksella siitä, kuinka Cara suvun päivällisillä kertoilee totuuksia. Sitten kirja pakittaa kuitenkin ajassa taaksepäin ja odotan vain, että päästään nykyhetkeen. 

Kirjassa päästään tutustumaan suvun henkilöihin ja heidän elämiensä käänteisiin. Teemat eivät jostain syystä nyt oikein vain kolahtaneet. Yhtenä päähenkilönä on keski-ikäinen Cara, jonka salaisuutena on bulimia. Muuten kirja pyörii erilaisen ihmissuhdehässäkän ympärillä. Erityisesti keskiössä ovat parisuhteet ja niiden käänteet, kuka pettää ketä ja kuka rakastuu kehen.  

Nykyhetkeen, eli niihin totuuksien laukomiseen, päästiin sitten vasta kirjan loppuvaiheessa. Mikä pettymys! Olisin toivonut lisää hauskoja kohtauksia siitä, kuinka totuuksia ladellaan ja luonnollisesti sitä, että mitä näiden salaisuuksien esiin tuominen sitten aiheuttaa.  

Odotin siis suoraan sanoen hauskempaa kirjaa, jossa olisi saanut nauraa. Sen osalta jouduin kuitenkin pettymään. Myöskään käsitellyt teemat eivät tällä kertaa vain kolahtaneet, vaikka Keyes lahjakkaalta kirjailijalta vaikuttaakin. Ehkäpä kokeilen jotain muuta kirjaa häneltä.


Teos:

Marian Keyes: Aikuiset ihmiset (Grown Ups), Tammi (2021). Suomentaja: Lea Peuronpuro

Äänikirjan kertoja: Kati Tamminen 

Äänikirjan kesto: 20 h 44 min

Kirja-arvostelu: Liane Moriarty / Viimeinen vuosipäivä


Liane Moriarty
on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani, jonka teoksia suosittelen aina kaikille. Odotinkin kovasti, että pääsen lukemaan hänen teoksensa Viimeinen vuosipäivä. Mielestäni teos on yhtä hyvää tarinan kerrontaa, yllättäviä käänteitä ja hauskoja kohtia kuin Moriartyn muutkin teokset - siis taatusti mielenkiintoista luettavaa!

Teoksen tarina on kaikissa käänteissään ja mielenkiintoisissa henkilöhahmoissaan niin monimutkainen, että sitä on vaikea tiivistää. Oikeastaan teoksen tarina sijoittuu pääasiassa lähellä Sydneytä sijaitsevalle Scriddly Gum Islandille. Yli 70 vuotta sitten, ollessaan nuoria, saarella asuvat sisarukset Connie ja Rose löysivät naapuriensa talosta pienen Enigma-vauvan hylättynä, jonka he kasvattivat omanaan. Vauvan vanhemmat olivat kadonneet, eikä kukaan tiedä minne tai miten. Connie ja Rose ovat kehittäneet tämän mysteerin ympärille tuottoisan perheyrityksen, joka teki saaresta myös suositun turistikohteen. 

Tarina lähtee liikkeelle Connien kuolemasta, jonka jälkeen Enigma-vauvan mysteeri sekä saaren muidenkin asukkaiden salaisuudet alkavat paljastua. Teoksen päähenkilönä on neljääkymppiä lähestyvä sinkku Sophie. Sophie on aikanaan seurustellut Enigman pojantyttären kanssa, mutta jättänyt tämän yllättäen. Sophie on kuitenkin tehnyt vaikutuksen saaren asukkaisiin ja kaikkien yllätykseksi perii Connien talon, ja muuttaa tämän myötä saarelle. Connie on jättänyt Sophielle myös viestin, jonka mukaan hänellä on mielessään Sophielle täydellinen mies. Sophien biologinen kello tikittää ja hän lähteekin selvittämään, ketä Connie oikein tarkoitti.

Teos kertoo ihanasti erilaisista ja eri-ikäisistä henkilöhahmoista, pääosin naisista, jotka tekevät omia ratkaisujaan elämässään. Mukaan mahtuu muun muassa juuri esikoisensa saanut, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivä Grace, joka suunnittelee omaa itsemurhaansa, itsetuntonsa lihomisen jälkeen menettänyt Margie sekä Connien nyt yhdeksänkymppinen sisko Rose, jolla on hallitsevan siskonsa kuoleman jälkeen avattavana omaa salaisuuksien verhoaan. 

Erityisen uteliaana seurasin teoksessa sitä, kuka paljastuu lopulta Sophien oikeaksi mieheksi. Eri tavalla uteliaisuuteni herätti myös se, mitä tapahtuu Gracelle ja miten hänen itsemurhasuunnitelmansa käy. Se mitä en osannut edes odottaa, oli yhdeksänkymppisen Rosen tarina, mikä loikin kirjaan kunnon loppuyllätyksen!

Kuten muitakin Moriartyn teoksia, suosittelen tätäkin luettavaksi kaikille, jotka pitävät hyvistä tarinoista höystettynä mielenkiintoisilla henkilöhahmoilla usean sukupolven ajalta.


Teos:
Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä (The Last Anniversary 2006), WSOY 2021. 
Suomennos: Helena Bütsow


Kirja-arvostelu: Beth O'Leary / Vaihtokauppa

Erityisesti kesällä yritän bongailla uusia hyviä kirjailijoita, ja nyt silmääni sattui Beth O'Learyn teos Vaihtokauppa, jota useammassa lähteessä kehuttiin. Beth O'Leary on itselleni kirjailijana uusi tuttavuus. Häneltä on ilmestynyt aiemmin kehuttu teos "Kimppakämppä", johon en myöskään ole tutustunut.

Vaihtokauppa -teoksen päähenkilöinä ovat Lontoossa asuva Leena sekä hänen 79-vuotias isoäitinsä Eileen. Leena joutuu töistään parin kuukauden sairaslomalle saadessaan burnoutin ja hänen isoäitinsä keksii, että he voisivat vaihtaa asuntoja pariksi kuukaudeksi. Yorkshireläiskylässä asuva isoäiti itse haluaisi kovasti palata sinkkumarkkinoille, mutta omasta pienestä kotikylästä ei tunnu löytyvän sopivia miehiä treffailuun. Niinpä hän päättää lähteä paremmille apajille Lontooseen, ja ennen kaikkea vielä kerran seikkailemaan. 

Teoksessa juonenkäänteitä riittää, ehkä jopa vähän liikaakin, mikä tekee siitä hiukan sekavan. Leenan burnoutin taustalta paljastuu käsittelemätöntä surua hänen siskonsa Carlan menehtymisen vuoksi. Tätä surua Leena pääsee käsittelemään muuttaessaan isoäitinsä kotiin, lähelle omaa äitiään. Carlan kuoleman myötä Leenan välit omaan äitiinsä ovat katkenneet ja nyt on aika korjailla välejä. Teoksessa käsitelläänkin myös aika synkkiä teemoja, enkä oikein tiedä mahtuvatko kaikki samojen kansien väliin.

Toisaalta teos kertoo rakkauden etsimisestä ja sen pelastaa ehdottomasti isoäiti Eileen. Hän on aivan ihana. Eileen on topakka nainen, joka ei pelkää puuttua toisten elämiin eikä epäröi vetää esiin "vanhus"-korttia esittäessään höppänämpää kuin onkaan. Hän on seikkailunhaluinen ja rohkea, ja hiukan härskikin välillä. Eileenin touhuista lukiessani sai nauraa hyväntahtoisesti useaan otteeseen. Erityisesti pidin myös siitä yhteisöllisyydestä, mitä Eileen viljelee ympärilleen, jopa Lontoossa. Hän on luonteeltaan huolehtija ja toimii aidon vilpittömästi kaikenikäisten ihmisten kanssa. Ja ihanaa on myös se, ettei hän unohda itseään vaan lähtee rohkeasti treffailemaan useampaakin kandidaattia.

Teoksen tarinassa on paljon ihania piirteitä ja O'Leary on lahjakas kirjailija. Toisaalta, suoraan sanoen tarina ei ole niin mukaansatempaava kuin toivoin. Erityisesti loppu on aika itsestäänselvä. Olisin kaivannut loppuun jotain yllättävää tekijää, mutta sitä ei valitettavasti tullut. Kokonaisuudessaan teos on kuitenkin perushyvää kesälukemista.


Teos: 

Beth O'Leary: Vaihtokauppa (The Switch), 2021. WSOY.
400 sivua. Suomentaja: Taina Wallin.