Kirja-arvostelu: Jill Mansell / Kaikki alkoi salaisuudesta

Englantilaisen Jill Mansellin teoksen Kaikki alkoi salaisuudesta pirteän keltainen kansikuva houkutteli minut tarttumaan siihen. Jill Mansellin tuotantoa en ole aikaisemmin lukenut. Tätä kirjaa mainostettiin kepeänä kesälukemisena, ja se olikin kevyttä viihdettä, joka sopii hyvin rentoutumiseen vaikkapa raskaan päivän päätteeksi.  

Teoksen pääosassa on vajaa kolmekymppinen Lainey, joka ystävänsä Kitin kanssa menettää työpaikkansa. Lainey ja Kit löytävät ihanalta kuulostavan työpaikan perheestä, joka tarvitsee apua kodin- ja puutarhanhoitoon cornwallilaisessa merenrantatalossa. Työn ehtona on, että hakijoiden on oltava pariskunta, mitä juuri jätetyksi tullut Lainey ja hänen homoystävänsä Kit eivät ole. Lainey ja Kit päättävät kuitenkin huijata ja tulevat valituksi työhön. 

Kirjassa päästään seuraamaan muun muassa perheen vanhinta jäsentä, Sir Richardia. Vajaa 80-vuotias Sir Richard on entinen Hollywood-tähti, jota ei kiinnosta vastata faneilleen heidän lähettämiin lukuisiin kirjeisiin ja lahjoihin. Mukana on myös Sir Richardin miniä Majella lapsineen sekä Majellan poikapuoli Seth, joka iskee silmänsä varattuna pitämäänsä Laineyhin. 

Nopeasti tehokkaista Laineysta ja Kitistä tulee perheelle korvaamattomat, eivätkä he saa potkuja vaikka salaisuus aika pian paljastuukin. Erityisesti Laineylla on suuri vaikutus perheenjäseniin, sillä hän ei pelkää puuttua toisten elämiin ja hänen kaiken korjaava luonne saa paljon positiivisia muutoksia aikaan. Lainey muun muassa tarttuu rakkautta kaipaavan Majellan toiveisiin sekä pakottaa Sir Richardin vastaamaan fanikirjeisiin, mikä johtaakin yllättävään käänteeseen Sir Richardin elämässä. 

Kirja on sujuvaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikka välillä erityisesti Laineyn kaikkeen pystyvä luonne herätti ärsytystä. Tarina on myös vähän itsestään selvä, erityisesti loppua kohti olisin toivonut hiukan sähäkämpää menoa.

Tämä on kuitenkin sellainen hyvän mielen kirja, jossa kaikki menee ihanasti, joten se sopii hyvin mukavaksi viihteeksi silloin kun tarvitsee onnellisuutta. Mansell onkin mielestäni kirjailijana hyvä löytö ja luen häneltä varmasti jonkin muunkin teoksen!

Teos:

Jill Mansell: Kaikki alkoi salaisuudesta (It Started With a Secret). Bazar, 2020. Suomentaja: Pirjo Ruti. 

 

Kirja-arvostelu: Nora Roberts / Yön sävelet

Olen lukenut nuoruudessani useita Nora Robertsin teoksia, mutta viime vuosina Robertsin teokset ovat jääneet. Nyt löysin Suplasta hänen Rehellinen petos -teoksensa, mutta luovutin parin tunnin päästä. Kirja ei temmannut mukaansa ja olisi kestänyt äänikirjana noin 20 tuntia. 

Pidän Robertsin tuotannosta kuitenkin yleensä, joten vaihdoin kuunteluun hänen teokseensa Yön sävelet. Teos kertoo kuuluisasta Maggie Fitzgeraldista, joka siirtyy pois julkisuuden valokeilasta ja ostaa ränsistyvän mökin maaseudulta. 

Maggie aloittaa samantien mökin kunnostamisen ja kuvioon astuu maisema-arkkitehti Cliff. He päätyvät intohimoiseen suhteeseen, mutta miten suhteen käy kun mökin tiluksilta löytyykin ruumis, ja maaseudun asukkaiden salaisuudet alkavat paljastua?

Kirjan juoni on hiukan itsestään selvä ja kertoo pääosin Maggien ja Cliffin kiihkeästä suhteesta. Murhattu ruumis kuitenkin koukutti minut kuuntelemaan teoksen loppuun saakka. Olisin mielellään kuunnellut lisääkin maaseudun asukkaista ja heidän salaisuuksistaan, mutta tarina jäi hiukan tyngäksi. 

Kirjan tarina oli sujuvasti etenevä ja melko lyhyt, joten sen jaksoi hyvin kuunnella. 

Robertisilta suosittelisin kuitenkin lukemaan mieluummin hänen ihanan Unelmatrilogiansa, johon kuuluvat teokset Kaukainen unelma, Unelmien aika ja Unelmien voima. Siihen ihastuin ja tiedän, että Robertsilta löytyy paljon muitakin helmiä. 

Teos:

Nora Roberts: Yön sävelet. Storyside/Harlequin. Äänikirjan lukija: Outi Vuoriranta. Julkaistu Suplassa 26.5.2016. Kesto 6 h 36 min. Kuunneltu Suplasta. 

Kirja-arvostelu: Taina Laane / Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä sinulle, joka kokee syvästi

Bongasin Suplasta Taina Laanen ihanan teoksen Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä hänelle, joka kokee syvästi. Laane avaa teoksessaan herkkyyttä omakohtaisten kokemusten kautta myötätuntoisella otteella. 

Teoksen runkona toimii Laanen kirjoittamat kirjeet, jonka ympärillä on tietoa herkkyydestä sekä harjoituksia itsensä ymmärtämiseen ja palautumiseen. Laane kirjoittaa omakohtaisista elämänkokemuksistaan herkkyyden kanssa avoimesti ja vilpittömästi ja tuo teeman lähelle lukijaa. 

Yksi parhaimmista kuvauksista herkkyydestä on mielestäni Laanen kuvaus siitä, että herkälle tavallinen päivä saattaa olla extreme-elämys, sillä herkkä kokee asiat vahvasti eikä muita extremeä tarvita. 

Teoksessa herkkyyttä pohditaan erilaisissa arjen tilanteissa ja hyvin käytännön läheisesti. Herkkyyttä avataan esimerkiksi kuvaamalla omia reaktiotapoja tilanteisiin, kuten jos ylikuormittuminen alkaa uhata virikkeisen päivän jälkeen. Teos tarjoaa myös vinkkejä oman herkkyyden kanssa elämiseen ja kuinka herkkyyden voisi kääntää voimavaraksi itselleen.

Laanen mukaan kun on tietoinen omasta herkkyydestään ja erityispiirteistään, oppii sen kanssa elämään. Erityisen hyvä oivallus itselleni syntyi kirjeestä, jossa puhuttiin oman elämän järjestämisestä. Ensinnäkään kukaan muu ei voi tietää, mitä sinä tarvitset, joten elämä tulee itse järjestää sellaiseksi, että siinä on hyvä elää. 

Lisäksi rakastuin ajatukseen "oman pesän rakentamisessa", millä tarkoitetaan, että valitsee itselleen jonkin rauhallisen turvapaikan, jossa voi hengähtää ja rauhoittua. 

Kokonaisuudessaan teos on erittäin ihanasti kirjoitettu ja siitä sai paljon oivalluksia. Kirjeet puhuttelevat hyvin lukijaa ja saa ne tuntumaan henkilökohtaiselta viestiltä itselle. Lisäksi mielestäni äänikirjan lukijan Sanna Majurin lämmin ääni saa olon mukavaksi.

Suosittelenkin teosta kaikille, jotka kamppailevat herkkyytensä kanssa. 

Teos: 

Taina Laane: Vahvuutena herkkyys - Kirjeitä hänelle, joka kokee syvästi. Kirjapaja, 2019. Lukija: Sanna Majuri. Kesto: 5 h 42 min. Kuunneltu Suplasta.

Jos innostuit tästä, lue myös:

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen

Kirja-arvostelu: Elaine N. Aron / Erityisherkkä ihminen

Olen viime vuosina havahtunut pohtimaan sekä esikoiseni että omaa (erityis)herkkyyttä, jonka myötä olen tutustunut aihetta koskevaan kirjallisuuteen. Näistä uusimpana luin Elaine N. Aronin vuonna 2017 julkaistun teoksen Erityisherkkä ihminen. 

Teoksessa on esitelty kattavasti erityisherkkyyttä, erityisherkän erilaisia piirteitä sekä muun muassa erityisherkkää ihmistä sosiaalisissa suhteissa ja parisuhteessa sekä työelämässä.

Erityisen hyvää kirjassa on mielestäni "Oletko erityisherkkä?" -testi, jonka myötä saa suuntaa omasta erityisherkkyydestään. Kokonaisuudessaan Aron esittelee helppotajuisesti ja myös omakohtaisten kokemusten kautta erityisherkän piirteitä. Positiivista kuitenkin on, ettei teoksessa ajatella kaikkia erityisherkkiä samasta puusta veistettyinä vaan se pyrkii kuvaamaan erityisherkkiä yksilöinä. 

Teoksen mukaan erityisherkkyyttä voi kuitenkin yksilöiden eroista huolimatta havainnollistaa EVÄS-säännön avulla. Tiivistetysti tämä tarkoittaa seuraavaa:

E: Empatia. Erityisherkkä kokee tunteet vahvasti - niin myönteiset kuin kielteisetkin tunteet. Erityisherkkä on usein empaattinen ja erityisherkän peilisolut auttavat erityisherkkää tuntemaan paremmin mitä toinen ihminen tuntee ja luo tunteen auttamisen halusta.  

V: Vivahteiden vaistoaminen. Erityisherkkä käsittelee aistitietoa huolellisemmin ja huomaa usein sellaisia pieniä asioita ja vivahteita, joita muut eivät aisti.

Ä: Ärsykkeiden liiallisuus. Erityisherkkä aistii paljon asioita ja käsittelee aistiärsykkeitä enemmän, joten hän myös väsyy nopeammin kuin toiset. Erityisherkkä myös stressaantuu herkemmin. 

S: Syvällinen käsittely. Erityisherkällä on taipumus käsitellä tietoa syvällisemmpi ja tavallista enemmän. Erityisherkät usein vertailevat asioita menneeseen tai muihin samanlaisiin tilanteisiin. Erityisherkällä on usein hyvä, muttei erehtymätön, intuitio. Syvällisen käsittelyn myötä erityisherkkä saattaa olla esimerkiksi päätöksissään hitaampi. 

Teoksesta sain itselleni paljon uutta tietoa ja uutta pohdittavaa, myös omasta itsestäni. Olen esimerkiksi aina tiennyt tarvitsevani paljon pohdinta-aikaa uusien asioiden ja muutosten äärellä, mutten ole yhdistänyt tätä piirrettä erityisherkkyyteen. Prosessoin asioita pitkään ja jään helposti myös vatvomaan asioita.

Oli mielenkiintoista lukea myös erityisherkästä ihmisestä parisuhteessa ja työelämässä. Tämä teos olisikin hyvä kirja esimerkiksi työnantajille, jotka haluavat ymmärtää paremmin erityisherkkiä työntekijöitään. Teoksen mukaan erityisherkkä saattaa esimerkiksi suoriutua huonommin silloin, kun joku tarkastelee hänen toimintaansa. Erityisherkälle olisikin hyvä antaa aikaa ja myös tilaa tehdä yksin. Lisäksi esimerkiksi hälinä saattaa rasittaa erityisherkkää enemmän kuin muita, joten tämä tulisi ottaa huomioon työoloissa ja -tehtävissä. Teos ei kuitenkaan missään nimessä nosta esiin sitä, että erityisherkkien tulisi saada erityisoikeuksia, vaan nostaa esiin sitä, kuinka erilaiset ihmiset voisi ottaa huomioon. 

Teos on kokonaisuudessaa kirjoitettu hyvin ja myös tutkimustietoa on esitetty kattavasti. Suosittelenkin teosta jokaiselle, myös ei erityisherkille, jotta kykenisimme ymmärtämään ihmisten erilaisia maailmoja. 

Teos:

Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen. Nemo, 2017. Suomentaja: Sini Linteri.

Kirja-arvostelu: Elizabeth Adler / Talo Amalfissa

Löysin Suplasta Elizabeth Adlerin teoksen Talo Amalfissa, jonka kaunis kansikuva houkutteli minut tarttumaan siihen. Adlerin teoksia en ole aikaisemmin lukenut, mutta luulen, ettei tämä jää viimeiseksi. Välillä Suplasta löytyy todellisia helmiä ja tämä oli mielestäni sellainen. Ihana kertomus kauniissa miljöössä sekä vähän jännitystä ja yllättäviä käänteitä päälle. 

Kirjan päähenkilönä on Lamour, joka suree edelleen kaksi vuotta sitten traagisessa auto-onnettomuudessa kuollutta miestään. Maisema-arkkitehtinä toimiva Lamour hukuttautuu työhönsä ja hänen ystävänsä Jammy päättää tehdä asialle jotain. 

Ensinnäkin Jammy paljastaa karuja totuuksia Lamourin kuolleesta miehestä. Toiseksi Jammy houkuttelee Lamourin Italiaan, jossa Lamour on viettänyt onnellisia lapsuusaikoja. 

Italiassa Lamour päätyy isänsä talolle Amalfiin, jossa ei ole käynyt lähes 30 vuoteen, kertaakaan isänsä salaperäisen kuoleman jälkeen. Lamour päättää Jammyn yllätykseksi muuttaa ränsistyneeseen taloon ja aloittaa sen kunnostamisen. Talo on täynnä muistoja ja Lamour alkaa etsimään vastauksia isän salaperäiseen kuolemaan. 

Apunaan Lamourilla on viisas puutarhuri Mifune, jonka Lamour muistaa jo lapsuudestaan. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä Lamourin paluuseen. Esimerkiksi naapurissa asuva Lorenzo kieltää lapsiaan tapaamasta Lamouria, mutta miksi? 

Talo Amalfissa -teoksessa on mielestäni hyvä tarina, mutta erityisesti pidin sen tunnelmasta ja miljöökuvauksesta. Tarinassa on sopivasti kevyttä viihdettä, suhdedraamaa ja jännitystä. Sopii hyvin luettavaksi syksyn sadepäiviin!

Teos:

Elizabeth Adler: Talo Amalfissa. Gummerus. Kuunneltu Suplasta. Julkaistu Suplassa: 28.12.2020. Lukija: Anniina Piiparinen. Kesto: 10 h 21 min. 

Kirja-arvostelu: Lucinda Riley / Perhosten huone

Tänä vuonna menehtynyt kirjailija Lucinda Riley on kuulemani mukaan erittäin suosittu ja hänen kirjojaan on käännetty lähes 40 eri kielelle. Erityisesti hänen 7 sisarta -sarjaansa olen kuullut kehuttavan todella paljon. Tartuin nyt kuitenkin hänen romaaniinsa Perhosten huone, mikä oli ensimmäinen Rileyn kirja jonka luin. 

Perhosten huone kertoo 69-vuotiaasta Posysta, jonka tarinaa seurataan niin tänä päivänä kuin takaumissa lapsuudesta ja nuoruudesta. Nykyhetkessä Posy asuu isossa Admiral Housessa, lapsuudenkodissaan, josta hänellä on ihania muistoja erityisesti isänsä kanssa vietetyistä hetkistä. 

Admiral House on kuitenkin alkanut rapistua, eikä jo 25 vuotta leskenä olleella Posylla ole enää muuta mahdollisuutta kuin myydä talo. Talon myyntiin liittyvät tapahtumat kuitenkin paljastavat salaisuuksia niin Posyn menneisyydestä kuin hänen läheistensä elämistä. Posyn lisäksi teoksen keskiössä ovat hänen kaksi poikaansa, Sam ja Nick, sekä heidän perheensä. 

Perhosten huone on melko pitkä luettava. Teoksen alussa on paljon takaumia, ja halusin vain päästä eteenpäin kirjassa. Kuitenkin tarinan juoni alkoi tiivistyä puolivälissä ja odotin kovasti, että pääsen lukemaan mitä tapahtuu. Posyn menneisyydestä paljastuu yllättäen paljonkin asioita - hänen isästään, äidistään sekä nuoruudenrakkaudestaan Freddiestä, johon Posy yllättäen törmää. 

 Myös Posyn poikien elämistä tapahtuu paljon erilaisia käänteitä, jotka vievät mennessään. Sam on epäonninen yrittäjä, eikä rahaa riitä enää edes laskujen maksuun. Sam näyttää yrittävän kaikkensa perheensä eteen, mutta kulissien takaa alkaa paljastua ei niin mukavia totuuksia. Nick puolestaan on menestynyt antiikkikauppias, joka on vihdoin löytänyt naisen, jonka kanssa voisi asettua aloilleen. Nick kuitenkin selvästi salailee jotain, mutta mitä sieltä paljastuu? 

Loppua kohden salaisuuksien verhoja alkaa aueta hyvinkin paljon ja ihan sääliksi käy kuinka lähemmäs 70-vuotias Posy sen kestää. Vaikka lopussa moni asia päättyy hyvin, on se mielestäni hyvin surullinen ja osittain aika karuakin luettavaa. Posy on kuitenkin henkilöhahmona erittäin miellyttävä, fiksu ja sydämellinen. 

Teoksesta huokuu lämmin tunnelma, vaikka siinä käsitellään myös hyvin vakavia aiheita, kuten väkivaltaa ja sotaa. Lucinda Rileytä ei turhaan kehuta, vaikken tiedäkään, jaksanko siltikään tarttua 7 sisarta -sarjaan.  Lucinda Rileyn kirjoitustyylissä on mielestäni paljon samaa kuin tykkäämieni kirjailijoiden Jojo Moyesin ja Liane Moriartyn, joten voi olla, että luen häneltä myös jonkun toisen romaanin!

Teos:

Lucinda Riley: Perhosten huone (The Butterfly Room). Bazar, 2020. Suomentanut: Tuukka Pekkanen. 

Mikäli kiinnostuit kirjasta, voisit tykätä myös näistä:

Jojo Moyes: Yömusiikkia

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä

Kirja-arvostelu: Clare Pooley / Totuushaaste

Bongasin Suplasta Clare Pooleyn esikoisromaanin Totuushaaste, joka osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi ja viihdyttäväksi. Kuuntelin sen aika nopeaan tahtiin, mikä kertoo siitä, että koukkuun jäin! 

Totuushaasteen yhtenä päähenkilönä on kahvilan omistaja Monica. Monica löytää kahvilastaan vihkon, jonka kannessa lukee "Totuushaaste". Vihko on 79-vuotiaan taiteilijan Julianin, johon Julian on avautunut yksinäisyydestään. Julian haastaa vihkon löytäjää kirjoittamaan siihen oman totuutensa, jonka jälkeen vihko tulee jättää seuraavalle kirjoittajalle. Vihko alkaa kiertämään ja tästä alkaa tapahtumasarja, joka kietoo vihkon löytäjät yhteen, paljastaa heidän totuutensa ja muuttaa elämän. 

Teoksen idea on ihana. Sen lähtökohtaisena ajatuksena on pohtia sitä, mitä tapahtuisi, jos kaikki kertoisivat totuuden elämästään, eivätkä valehtelisi? Se kysyy, mitä oikeastaan tiedämme toisistamme, niistä joita kohtaamme tai jotka asuvat naapurissamme? 

Teos kertoo joukosta hyvin erilaisia ihmisiä, joista jokaisella on omat salaisuutensa ja salaiset haaveensa. Näitä salaisuuksia peitellään esimerkiksi kovalla työllä, päihteillä tai luomalla upean kuvan itsestään sosiaalisessa mediassa. 

Pooleyn teos etenee hyvin eteenpäin ja jokainen vihkon uusi kirjoittaja tuo tarinaan mukanaan erilaisen näkökulman. Vahva suositus siis tälle kirjalle!

Teos:

Clare Pooley: Totuushaaste (Authenticity Project). WSOY, 2021. Suomentaja: Ulla Selkälä. Äänikirjan lukija: Mari Nenonen. Kuunneltu Suplasta. 

Kirja-arvostelu: Liane Moriarty / Nainen joka unohti

Liane Moriarty on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkikirjailijoistani. Moriartyn teokset ovat hyvin monipuolisia, ja niiden mielenkiintoiset henkilöhahmot kietovat lukijan nopeasti koukkuunsa. Viimeisimpänä luin hänen teoksensa Nainen joka unohti, joka taisi nousta yhdeksi lempikirjakseni. 

Kirjan päähenkilönä on Alice, joka lyö päänsä steppitunnilla ja menettää muistinsa. Herättyään sairaalassa, Alice uskoo olevansa ensimmäistä lastaan odottava ja onnellisesti naimisissa oleva 29-vuotias. Todellisuudessa Alice on kuitenkin jo 10 vuotta vanhempi kolmen lapsen äiti ja keskellä riitaisaa avioeroa miehensä Nickin kanssa. Alice joutuu katsomaan elämäänsä vierain silmin, tutustumaan uudestaan lapsiinsa ja ystäviinsä. Ennen kaikkea Alice päätyy tutkimaan, miten ihmeessä hänen elämäntilanteensa muuttui kymmenessä vuodessa sellaiseksi, johon ei olisi 29-vuotiaana uskonut päätyvänsä. 

Teema on äärimmäisen mielenkiintoinen jo ihan siitä lähtökohdasta, että se laittaa miettimään omaa elämäänsä, ja miten mihinkin on päätynyt. Tarina on hieno tutkimusmatka itseen sekä omaan elämään ja sen monipuolisiin vaiheisiin. On myös kamala ajatus, ettei muistaisi omia lapsiaan. Kirja onkin koskettava, mutta samalla hyvin viihdyttävä lukea. 

Moriarty on mielettömän hieno kirjoittaja - hän paljastaa juonta pala palalta ja pitää lukijan koukussa alusta loppuun saakka. Tästäkään teoksesta ei jännitystä puutu. Miksi Alicea ahdistaa yksi tietty risteys kotinsa lähellä? Voisiko hänen ja Nickin välit enää palata ennalleen? Tätä kirjaa suosittelen luettavaksi jokaiselle. 

Teos:

Liane Moriarty: Nainen joka unohti (What Alice Forgot). WSOY, 2016. Suomentaja: Helene Bützow.

Jos innostuit tästä, voisit tykätä myös:

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä

Jojo Moyes: Yömusiikkia

Lucinda Riley: Yöperhonen

Kirja-arvostelu: Sophie Hannah / Kuolema ostaa paikkalipun

Innostuin kun kuulin uudesta Hercule Poirot -dekkarista. Kyseessä on neljäs Sophie Hannah'n Agatha Christien perikunnan siunauksella kirjoittama Hercule Poirot -kirja. Kunnon murhamysteerien ystävänä odotin kovasti syyllisen arvailua ja mutkikkaita käänteitä, mutta ne osoittautuivatkin vähän turhan mutkikkaiksi. 

Kuolema ostaa paikkalipun -teoksessa Hercule Poirot ja Scotland Yardin etsivä Edward Catchpool kutsutaan pelastamaan nuoren naisen, jota syytetään murhasta. Niimpä Poirot ja Catchpool matkaavat Kingfisher Hillin kartanoon, mutta jo matkalla he törmäävät outoihin tapahtumiin. Lopulta ruumiita on useampia, mutta liittyvätkö ne toisiinsa? Saako Poirot pelastettua nuoren naisen hirsipuulta?

Kirjan alku on valitettavasti hiukan sekava ja tylsä. Tapahtuu paljon outoja sattumia, joiden perässä on vaikea pysyä. Kirjan puolivälin jälkeen vyyhti alkaa kuitenkin aueta ja myös mielenkiintoa kirjaan tulee huomattavasti lisää. Kirjassa tuntuu olevan aika paljon toistoa, samoja asioita pyöritellään useaan kertaan. En tiedä onko tämä keino yrittää pitää lukijat monimutkaisessa juonessa mukana? Myönnän, että se oli myös ihan tarpeellista. 

Kirjassa on hyvin perinteinen asetelma fiksusta Hercule Poirotista ja tyhmästi etsivästä. En tiedä miksi tämä tällä kertaa kuitenkin särähti itselleni pahemmin kuin aiemmin. Poirot tuntui olevan määräilevämpi ja tietäväisempi kuin aiemmin. Myös loppuhuipennus on hyvin Hercule Poirot-tyylinen, hän kokoaa kaikki yhteen ja totuudet alkavat paljastua. Pakko myöntää, etten päässyt tällä kertaa kärryille syyllisestä koko teoksen aikana. Onko se sitten hyvän vai huonon kirjan merkki? Loppupäätelmäni on, että kirja olisi luultavasti parempi elokuvana. 

Teos:

Sophie Hannah: Kuolema ostaa paikkalipun (The Killings at Kingfisher Hill). WSOY, 2021. Suomentaja Terhi Vartia. Sarja: Hercule Poirot'n mysteerit, osa 4.

Kirja-arvostelu: Cecelia Ahern / Ihmemaa

Pitkästä aikaa kirjastossa käydessäni etsiskelin itselleni uusia kirjailijoita ja käsiini sattui Cecelia Ahernin teos Ihmemaa. Täytyy heti alkuun todeta, että olipas onnistunut valinta! Teos on aika omalaatuinen, mutta hyvin eteenpäin soljuva ja jollain oudolla tavalla todella kiehtova. 

Kirja kertoo 34-vuotiaasta Sandy Shortista, joka on omistanut elämänsä kadonneiden etsimiselle. Kun Sandy oli 10-vuotias, hänen naapurinsa samanikäinen tyttö, Jenny-May, katosi jälkiä jättämättä. Siitä lähtien Sandya on piinannut kysymys siitä, mihin kaikki oikein katoaa?

Sandy saa asiakkaakseen  epätoivoisen Jack Ruttlen, jonka nuorempi veli Donal on kadonnut jo vuosi sitten. Sandy ei kuitenkaan saavu sovittuun tapaamiseen Jackin kanssa, vaan katoaa itse mystisesti juoksulenkiltään. Mystistä katoamisessa on erityisesti se, että Sandy päätyy kylään, mikä tarjoaa vastauksia siihen, mihin kaikki oikein katoavat. Jack lähtee etsimään Sandya, mutta löytyykö hän koskaan? Entä Jackin veli Donal?

Kirjan mielikuvituksellinen tarina on hyvin lämminhenkinen ja kiehtova. Sandyn pakkomielle etsimiseen on tehnyt hänestä hyvin yksinäisen henkilön, joka kuitenkin pohjimmiltaan haluaisi itse tulla löydetyksi. Kirjassa on esitelty myös koskettavasti kadonneiden lähipiirin toivoa, odotusta, kaipuuta ja luopumista. 

Luin tätä kirjaa suurella mielenkiinnolla, ja laitoinpa toisenkin Cecelia Ahernin teoksen lukulistalle! 

Teos:

Cecelia Ahern: Ihmemaa (A Place Called Here). Gummerus Kustannus, 2008. Suomentanut: Terhi Leskinen. 

Kirja-arvostelu: Sophie Kinsella / Tavataanko oikeasti?

Kuten todennäköisesti monelle muullekin, minulle Sophie Kinsellan nimestä tulee ensimmäisenä mieleen hänen suosittu Himoshoppaaja -kirjasarjansa. Itse asiassa tajusin, etten ole hänen muita kirjoja lukenutkaan. Nyt bongasin Suplasta hänen uusimman, kesäkuussa 2021, julkaistun teoksensa Tavataanko oikeasti? ja otinkin sen heti kuunteluun. 

Kirja kertoo Avasta, joka tuskastuu deittisovelluksiin ja päättää keskittyä sen sijaan kirjan kirjoittamiseen. Hän matkustaa Italiaan kirjoittajaretriittiin, jossa jokainen osallistuja on anonyymi. Yllättäen ja yhtään sitä odottamatta, Ava löytääkin retriitiltä rakkauden. Anonyymilla retriitillä ei tiedetä kuitenkaan edes toistensa nimiä ja myös muista henkilökohtaisista asioista puhuminen on kielletty, joten tutustuminen toisiin alkaa vasta kotimaassa. Kotiinpaluun jälkeen toisen todellinen identiteetti alkaa paljastua, eikä kaikki olekaan enää pelkkää unelmaa. 

Kirjan idea ja juoni on hauska, ja toisen erilaisten puolien paljastuminen aiheuttaa kommelluksia. Toinen kun ei paljastukaan ihan samanlaiseksi kuin itse, vaan päinvastoin. Mielestäni on kuitenkin ihana ajatus, että ensin rakastutaan ja vasta sitten tutustutaan siihen kuka toinen on. Onkin hyvä kysymys, onko vetovoima suurempi kuin esimerkiksi toisen ihmisen elämäntavat, asunto, mieltymykset, exät tai ystävät? 

Kuten muutkin Kinsellan teokset, on tämäkin kirja sellaista kevyttä luettavaa, jossa ei tarvitse paljon ajatella. Perushyvää hömppää, jossa ei hirveästi ahaa-elämyksiä synny. Kirja kuitenkin soljuu mukavasti eteenpäin ja siinä on useita hauskojakin kohtia. Kirjan alussa on myös hyvää huumoria nykypäivän deittailusta sovellusten maailmassa. Teos ei kuitenkaan ole Kinsellan parhaita kirjoja, mutta ihan kelpo kirja. 

Kuuntelin teoksen äänikirjana ja on pakko antaa tunnustusta lukija Leena Pöystille. Hänen eläytymisensä kirjaan on todella hienoa ja voi olla, että vaikutti positiivisesti kirjan lukukokemukseen. Tämä teos saattaakin olla siis parempi äänikirjana.

Teos:

Sophie Kinsella: Tavataanko oikeasti? (Love Your Life). WSOY, 2021. Suomentaja: Maija Heikinheimo. Äänikirjan kertoja: Leena Pöysti. Kuunneltu Suplasta.

Kirjavinkit: Itsemyötätunto

“Yksi myötätuntoinen hetki voi muuttaa päivän kulun ja useat hetket koko elämän”, näin toteaa Ronnie Grandell, joka on kirjoittanut ensimmäisen kotimaisen kirjan itsemyötätunnosta. 

Kiinnostuin teemasta pohtiessani omaa sisäistä puhettani. Huomasin olevani itselleni usein erittäin ankara siitä, etten osaa tai ole tarpeeksi. Olen ruma, huonompi kuin muut tai muuten vain tyhmä. Tämän myötä päätin lähteä tutkimaan itsemyötätuntoa ja löysin jonkin verran tietoa eri kirjoista. Alla muutama nosto kirjoista ja lopussa lista käyttämistäni kirjoista vinkiksi, mikäli haluat lukea aiheesta lisää.

Ensinnäkin, Itsemyötätunnolla tarkoitetaan ajatusta siitä, että olisi kriittisyyden sijaan kuin ystävä itselleen. Arto Pietikäinen kuvailee itsemyötätuntoa siten, että on itse itselleen kuin sellainen ystävä, joka kertoo olevansa tässä sinua varten ja ymmärtävän sinua. Ronnie Grandell puolestaan pitää itse määritelmästä, että itsemyötätuntoinen ihminen suhtautuu itseensä ystävällisesti ja sydämellisesti. Krisse Lipposen mukaan ystävällisyys itseään kohtaan on ymmärrystä ja ystävällisyyttä omia tunteitaan, heikkouksiaan, virheitään ja puutteitaan kohtaan. Lipposen mukaan itsemyötätunto näkyy erityisestä vaikeina hetkiä ja olennaista onkin juuri vaikeuksien hyväksyminen osana normaalia ihmisen elämää. 

Itsemyötätunnon todettuja positiivisia vaikutuksia voisi listata vaikka kuinka monta. 

Grandell nostaa esiin esimerkiksi sen, että tutkimusten mukaan itseensä myötätuntoisesti suhtautuvat ihmiset ovat tyytyväisempiä, vitkuttelevat vähemmän epämiellyttävien tehtävien kohdalla, kestävät vastoinkäymisiä paremmin ja ovat tarpeen tullen jämäkämpiä. Tämän arvioidaan johtuvan siitä, että itsemyötätuntoiset ihmiset suhtautuvat itseen lempeämmin virheiden tullessa, palautuvat näin niistä nopeammin ja jaksavat yrittää uudelleen nopeammin.

Omaa itsemyötätuntoa voi tarkastella kahdesta näkökulmasta: 1) kuinka puhut itsellesi ja 2) kuinka kohtelet itseäsi tai suhtaudut itseesi. 

Anu Tevanlinnan mukaan se, miten itselleen toistuvasti puhuu, vaikuttaa omaan käsitykseen itsestä. Mikäli itselle puhuu lannistavasti ja vähätellen, kuten puhutellen itseään epäonnistujana, alkaa vähitellen uskoa tämän olevan totta. Tällöin sisäinen puhe saattaa viedä itsevarmuuden ja saada haasteet tuntumaan mahdottomilta. 

Itselleen voi puhua myös itsemyötätuntoisesti eli motivoivasti, kannustavasti, lempeästi ja ymmärtävästi, niin että saat itsesi yrittämään ja innostumaan. Tämä saattaa kuulostaa alkuun yhdentekevältä, mutta mieti, mikä tunne sinulle tulee kun kerrot itsellesi olevasi maailman surkein? Entäs kun kerrot olevasi pätevä, hyvä tai ihana? Tällaista puhetta olisikin hyvä harjoitella, etenkin jos saa itsensä kiinni itsekriittisyydestä. Pohdi siis, mitkä sanat olisivat sinulle kannustavia tai lohduttavia juuri tällä hetkellä ja kerro ne itsellesi.

Sisäisen puheen lisäksi itsemyötätunto on myötätuntoista ja huolenpitävää suhtautumista itseen. Pietikäisen mukaan itsemyötätuntoinen käyttäytyminen tarkoittaa sitä, että toteuttaa sellaisia tekoja, jotka heijastavat itsestä välittämistä. Ja tällaisia tekojahan ovat kaikki ne teot, joiden koet tukevan omaa hyvinvointiasi. Toiset kaipaavat luonnossa liikkumista, toiset hyvää ruokaa ja toiset esimerkiksi rentoutumista hyvän kirjan parissa. Joskus myötätuntoisin teko voi olla myös muiden apuun turvautuminen. Lisäksi Lipposen mukaan itsemyötätuntoa on puolustava itsemyötätunto, jolloin ihminen löytää rohkeutta ja vahvuutta puolustaa itseään kohdatessaan vääryyttä.

Vaikka itsemyötätunnon kokisi nyt vaikeaksi, voi sitä onneksi harjoitella läpi elämän. 

Tevanlinnan mukaan harjoittelu saattaa olla vaikeaa ja tuntua aluksi teennäiseltä. Harjoittelun myötä itsetuntoisesta käyttäytymisestä ja puheesta voi kuitenkin muodostua uusi normaali. Pienet sanat ja teot voivat toimia muutoksen käynnistäjänä ja johtaa kohti parempaa elämää.

Lähteinä käytetyt teokset: 

Grandell, Ronnie. Itsemyötätunto. Tammi, 2015.  

Lipponen, Krisse. Resilienssi arjessa. Duodecim, 2020. 

Pietikäinen, Arto. Joustava mieli tukena elämänkriisissä. Duodecim, 2019. 

Tevanlinna, Anu. Hyvinvointia mielelläsi - Arvoista suunta elämänmuutokseen. Atena Kustannus, 2020. 

 
 

Kirja-arvostelu: Hanna Brotherus / Ainoa kotini

Mielestäni on aina ollut mielenkiintoista lukea elämänkertoja sekä muutenkin oikeaan elämään pohjautuvia teoksia. Nyt käsiini sattui Hanna Brotheruksen esikoisteos Ainoa kotini, jossa Brotherus sukeltaa omaan itseen tutkimalla lapsuuttaan, perhettään ja omia elämänvaiheitaan.  

Kirja on mielestäni kirjoitettu hyvin avoimesti ja rehellisesti, ja niin, että sisintäni kyllä riipaisi useaan otteeseen. Erityisesti kirjassa nousee esiin naiseus, äitiys ja kehollisuus. Yhtenä vahvana teema on syömishäiriö, johon on sairastunut niin Brotheruksen sisko, tytär sekä hän itse. Kehosta ja syömishäiriöstä elämässä on kirjoitettu hyvin ajatuksia herättävästi.

Brotherus avautuu kirjassa monista teemoista, mutta erityisesti kirja sai minut pohtimaan omaa lapsuuttani ja äitiyttäni. Oikeastaan koen, että omat kokemukseni ovat hyvin erilaiset, huomaan, että olen eri sukupolvea ja lisäksi myös vasta äitiyteni alussa. En siis varsinaisesti kokenut itse samaistuvani kerrottuun, mutta eri sukupolvikokemukset ovat aina mielenkiintoista luettavaa.

Kirjasta jäi oikeastaan vähän kaksijakoiset fiilikset. Kyllä, kirja oli kirjoitettu niin avoimen rehellisesti, että itkin useaan otteeseen. 

Toisaalta kirjoitustyyli oli omaan makuuni hiukan liian taiteellista ja runollista. Kaunista ja koskettavaa kylläkin. 

Kirja on hyvin omanlaisensa teos, johon olisin kaivannut ripauksen lisää tarinankerrontaa. 

Teos:

Hanna Brotherus: Ainoa kotini. WSOY, 2021.